• Johanna Sandberg

Digiloikan itsepetos – ja miten voittaa se

”Meillä on jumalanpalvelus ja hartaudet YouTubessa!” Rasti ruutuun. Digiloikka on valmis. Tämä on seurakuntien ihailtavan digiloikan suurin itsepetos.


Kyllä, mahdollisuus osallistua seurakuntaan netissä on huikea edistysaskel – mutta se on vasta digiloikan ensimmäinen askel! Striimi ja video ovat yksisuuntaisia ja työntekijäkeskeisiä tilaisuuksia, joihon seurakuntalainen voi osallistua vain passiivisesti ja anonyymisti. Toimintakulttuurisesti ne ovat siis askel taaksepäin!


Mikä on seuraava askel? Siirtää sosiaalisen dynamiikan lait digiympäristöön huomioimalla osallistujat sekä rakentamalla yhteisö eri luonteisista sosiaalisista tiloista. Oheinen taulukko osoittaa, miten soveltaa julkiset, anonyymin osallistumisen mahdollistavat messut, avoimet ja vuorovaikutteiset pienyhteisöt sekä suljetut ja luottamukselliset pienryhmät verkkoalustoille. 

Digiseurakunnan sosiaaliset tilat

Mahdollisuus passiiviseen ja anonyymiin osallistumiseen on sosiaalidynamiikan näkökulmasta julkisen tilan vahvuus: sinne on helppo tulla – ja helppo mennä. Verkkojumalanpalvelusten korkeat katselumäärätkin todistavat tästä: moni on käynyt kurkkaamassa. Katseluiden minuuttimäärä paljastaa, kuinka pitkään lähetystä on keskimäärin katsottu. Piipahtajat ovat tietysti ilonaihe, mutta tuskin me jumalanpalveluksen osallistujaksi laskisimme häntä, joka kurkkaa kymmenen sekuntia ovenraosta ja jatkaa matkaansa. Norjan luterilaisessa kirkossa katsojamäärien sijaan onkin alettu tilastoida katsottuja minuuttimääriä.


Nettijumalanpalveluksestakin tulee yhteisöllinen ja vuorovaikutteinen, kun siihen lisätään livechatti; mahdollisuus tervehtiä toisia ja jakaa kokemus toisten kanssa. Liveschatti herää eloon, kun joku isännöi/emännöi sitä aktiivisesti: toivottaa ihmiset tervetulleeksi, esittää jonkin kysymyksen kuten ”mistä osallistut tänään?” ja jakaa tarvittaessa virsien numerot, kolehtikohteet ja muut tiedotukset. Tällaisissa puitteissa osallistujat luonnostaan alkavat kommentoida sisältöä ja parhaimmillaan voi syntyä keskustelua itse aiheestakin.


Vuorovaikutteisuus ilman sitoutumista on pienyhteisön vahvuus. Se voi syntyä chatin lisäksi myös avoimissa videotapaamisissa. Syvempi yhteys syntyy pienryhmissä, jotka ovat suljettuja ja vaativat siksi sitoutumista. Pienryhmä voi olla videoyhteydellä kokoontuva raamattupiiri tai Whatsappin keskusteluryhmä. Siinä missä pienyhteisön yli 20 hengen ryhmään voi osallistua passiivisemmin tai aktiivisemmin, alle 12 hengen pienryhmä toimii jokaisen ryhmäläisen aktiivisuuden varassa. Nämä erot ovat sekä vahvuuksia että heikkouksia ja korostavat sitä, että seurakunnassa tarvitaan sekä avoimia että suljettuja ryhmiä.


Jos olet seurakunnan työntekijä ja pyyhit tässä kohtaa hikeä otsaltasi, tässä salaisuus: sinun tehtäväsi ei ole toteuttaa tätä kaikkea! Eritasoiset ryhmät mahdollistuvat, kun seurakuntalaiset toimivat niiden ylläpitäjinä, kokoajina ja johtajina. Siksi kerroksellinen seurakunta – niin fyysisessä kuin digiympäristössäkin – muodostuu aidoksi yhteisöksi, jossa palkatut työntekijät ja vapaaehtoiset toimivat saman ruumiin jäseninä.


Haluatko lukea aiheesta lisää? Artikkeli Seurakuntien digiloikasta Kädenojennus-lehdestä.(nro 2/2020, s.8–9). Blogi: Noviisista digimestariksi.





© 2019 by Hengen uudistus kirkossamme ry. Proudly created with Wix.com