top of page

Työntekijät

8A8A1996.jpg

JOHANNA SANDBERG

Toiminnanjohtaja, TM
Yhteisövalmentaja, puhuja

 

Sähköposti: johanna (ät) hengenuudistus.fi
Puhelin: 050 575 7006


Olen nelikymppinen perheenäiti, intohimoinen raamatunopettaja, mentori ja tiimivalmentaja Riihimäeltä. Koulutukseltani olen uskonnon ja historian opettaja. Sydämeni palaa nähdä jokaisen ihmisen löytävän oman ainutlaatuisuutensa ja kutsumuksensa Jumalan lapsena ja työtoverina. Olen itse tullut hoidetuksia ja vahvistetuksi monien turvallisten ja syvien ryhmäprosessien kautta, ja siksi uskon, että pienryhmät ovat yksi hedelmällisimmistä hengellisen kasvun ympärisöistä.

Armolahjat, Jumalan pyhyys ja voima tulivat tutuiksi jo lapsuudessani seurakuntien lapsi- ja nuorisotyössä. Olen ollut mukana eri kristillisten järjestöjen työssä ja toiminnassa niin kotimaassa kuin lähetyskentälläkin. Vaikka Jumala on johdattanut ja kutsunut minut rakentamaan nimenomaan luterilaista kirkkoa, Jumalan rajat ylittävän valtakunnan näky on minulle tärkeä.

Kokemusta minulle on kertynyt mm. opiskelija- ja nuoristyöstä, pienryhmä(solu)työstä sekä kotiseurakuntani yhteisökokeiluista. Lukuvuonna 2016-2017 suoritin Gateway-seurakunnan johtajuusohjelman Austinissa, Teksasissa. Työalani oli opetuslapseuttavat pienryhmät, ja toin sieltä tuliaisena Hengellinen kasvupolku -materiaalin pienryhmien käyttöön. Lempiopetusteemani liittyvätkin hengelliseen kasvuun sekä armolliseen ja totuudelliseen seurakuntakulttuuriin.

--

Johannalta ilmestiy 2021 kirja Yhteisönä verkossa – Miten rakennat digiseurakuntaa. Se on käytännöllinen opas verkon hyödyntämiseen yhteisönrakentamisessa, pullollaan esimerkkitarinoita.

timo_poyhonen_01.jpg

TIMO PÖYHÖNEN

Pastori, valmennusjohtaja
Yhteisövalmentaja, puhuja, uushenkisyystyö

sähköposti

p. 046 921 7595


Olen tamperelainen perheenisä, jolla on suuri unelma nähdä kirkon uudistuvan ja tavoittavan suomalaiset. Näky on ollut mielessäni jo yli 20 vuotta. Koko sen ajan olen rakentanut erilaisia seurakuntayhteisöjä, nuorten, nuorten aikuisten, perheiden ja aikuisten kanssa.

Kokeilujen kautta olen huomannut, että seurakunta voi uudistua ja olla merkittävä osa nykyihmisen elämää. Yhteisöjen rakentamisessa olen tehnyt myös valtavan määrän virheitä. Haluankin jakaa kokemukseni toisille yhteisönrakentajille, joittei heidän tarvitsisi oppia kaikkea kantapään kautta.

Karismaattisuus on ollut osa hengellistä kokemusmaailmaani aivan uskon taipaleen alusta alkaen. Sain kasvaa terveen karismaattisen yhteisön eli Laukaan seurakunnan nuorisotyön piirissä. Karismaattisuudessa minua sytyttää erityisesti vahva taju siitä, että Jumala oikeasti toimii tässä ja nyt.

--

Timolta on ilmestynyt kirja Yhteisöjen kirkko (Karas-Sana 2019). Siinä hän kiteyttää käytännöllisesti 20 vuoden kokemuksiaan yhteisön rakentajana. Hän on myös toimittanut kirjan Jokin meitä yhdistää - näky kansankirkon jälkeisestä kirkosta (Kirjapaja 2021). Tällä hetkellä hän kirjoittaa opaskirjaa armolahjojen käyttämisestä yhteisössä.

DSC08266.jpg

RIKU RANTANEN

Kristuspäivän koordinaattori, KTM

Revive Europe, operatiivinen johtaja

sähköposti: riku(at)kristuspaiva.fi

p. tulossa


Olen nokialainen kahden lapsen isä ja aviomies. Viime vuosina sydämelläni on ollut erityisesti rukous: "Tulkoon sinun valtakuntasi ja tapahtukoon sinun tahtosi". Olen innoissani nuorista aikuisista, rukouksesta sekä kokonaisvaltaisesta kristillisyydestä.

Työaikani jakautuu Kristuspäivän ja Revive Europen välille. Kristuspäivän kautta olen mukana tukemassa 24/7-rukoushuoneiden rakentamista ympäri Suomea vuonna 2026 sekä rakentamassa vuoden 2027 Kristuspäiväkiertuetta pääsiäisestä helluntaihin. Kristuspäivän ytimessä on yhteyden rakentaminen yhteisen rukouksen kautta eri seurakuntien, kirkkokuntien ja sukupolvien välille. Revive Europessa pääsen rohkaisemaan ja tukemaan ympäri Eurooppaa nuoria aikuisia, jotka ovat mukana siinä, mitä Jumala tekee juuri tällä hetkellä. 

 

Ennen Hengen Uudistusta sain työskennellä reilut viisi vuotta Uusi Verso -yhteisössä Tampereen ev. lut. seurakuntayhtymässä.

Julistajat

Hengen uudistuksen piirissä toimivat julistus- ja opetustyöntekijät vierailevat mielellään seurakunnissa palkkio- tai kulukorvausperiaatteella.

DSC_1185.JPG

Jukka Hammaren

Julistaja

Rukousillat

"Astu esiin" Pyhä Henki -tapahtumat

Raamattuopetustapahtumat

sposti: jukka at hengenuudistus.fi

Timo ja Riitta_Kuutti_3644 raj_kikkamiil

Timo ja Riitta Kuutti

Pastori ja evankelista

Rukous- ja ylistysillat

Kuuntelevan rukouksen opetusillat

Sanan ja sävelen -illat

Seurakuntatapahtumat

sposti: timokuutti3 at gmail.com

DSC_6257k.jpg

Yrjö Niemi

Rovasti, Siperian ja Ukrainan lähetti
HU:n kunniapuheenjohtaja

Kristittynä eläminen
Pyhän Hengen voima

Lähetystyö

sposti: yrjo.u.niemi (ät) gmail.com
050 563 3300

Maija Hyssy_edited.jpg

Marja (Maija) Hyssy

Pastori

Sielunhoito
Armolahjat
Rukous
sposti: marja.hyssy at kolumbus.fi

Heikkil%C3%A4t_juttu_P%26AL_1_edited.jpg

Pekka ja Anna-Liisa Heikkilä

Julistajat

Löydä lahjasi –kurssit ja armolahjaopetus
Pyhän Hengen työ ja voima
Rukous ja rukouspalvelukoulutus
Miesten ja naistenpäivät sekä -illat
sposti: pp.missio at gmail.com

Ulla ja Matti.jpg

Ulla-Riitta ja Matti Näsi

Armolahjakouluttajat

Pienryhmien ja muiden yhteisöjen ohjaaminen armolahjojen käytössä sekä Pyhän Hengen toiminnassa etäyhteydellä ja paikanpäällä
sposti: matti.nasi at phnet.fi

© 2019 by Hengen uudistus kirkossamme ry. Proudly created with Wix.com

bottom of page