Yhteis%C3%B6py%C3%B6r%C3%A4_edited.jpg

YHTEISÖPYÖRÄ

YHTEISÖPYÖRÄ on kenttäolosuhteissa kehitetty työkalu tasapainoisen seurakuntayhteisön synnyttämiseen ja johtamiseen. Se kiteyttää yhteen kuvaan kaiken oleellisen toimivan yhteisön rakentamisesta. Kaikki Spirit-verkoston valmennukset pohjautuvat Yhteisöpyörään.

YHTEISÖPYÖRÄ koostuu viidestä yhteisön ydinprosessista, jotka pohjautuvat Uuden testamentin opetukseen seurakunnasta ja erityisesti vertaukseen seurakunnasta Kristuksen ruumiina. Kaiken ytimessä on evankeliumi. Se synnyttää seurakuntayhteisön ja on myös kaikkien prosessien ydin ja käyttövoima.

Ydinprosessit viipaloivat vaikeasti hahmotettavaa yhteisön rakentamista rajatuiksi osa-alueiksi. Yhteisöpyörä on samalla mittari, joka auttaa paikallistamaan yhteisön vahvuudet ja heikkoudet ja näin kohdistamaan toimenpiteet oikeisiin asioihin.

YHTEISÖPYÖRÄ = Viisi yhteisön prosessia

Seurakunta on viimekädessä Pyhän Hengen luomus, jonka hän synnyttää sanan ja sakramenttien kautta mutta myös ihmisellä on hankkeessa rooli. Paavali kuvaa työjakoa näin: ”Minä istutin, Apollos kasteli mutta Jumala antoi kasvun.” (1 Kor 3:6). Me siis rakennamme puitteita Hengen työlle mutta  varsinaista seurakuntaa emme saa itse aikaiseksi.

Kirjassa Yhteisöjen kirkko (Karas-Sana 2019) esitellään viisi ydinprosessia (Yhteisöpyörä), joiden avulla yhteisön rakentamista voi jäsentää. Prosessit ovat näkökulmia tai osa-alueita, joiden avulla  seurakuntatyötä voi viipaloida ja ne pohjautuvat Uuden testamentin kuvaan seurakunnasta Kristuksen ruumiina.

1. Opetuslapseuden prosessi


Opetuslasten tekeminen oli Jeesuksen seurakunnalleen antama ydintehtävä: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minut opetuslapsikseni” (Matt 28:20). Siksi seurakuntaelämän ytimessä täytyy olla selkeä ja suunniteltu prosessi, jonka mukaan ihmisiä valmennetaan hengelliseen kasvuun ja Jeesuksen seuraamiseen.

Luterilaisessa tunnustuksessa painotetaan sanan merkitystä hengellisessä kasvussa. Sana onkin tärkeä, mutta tarvitaan muutakin. Ei edes Jeesus, joka itse on Jumalan Sana, kuvitellut, että opetuslapset kasvaisivat vain kuuntelemalla puheita. Sen lisäksi hän haastoi oppilaitaan jatkuvaan dialogiin ja laittoi heitä toteuttamaan kuulemansa sanan käytännössä. Jeesuksen toimintatapa muistuttaakin moderneja oppimisteorioita, jotka painottavat oppimisprosessin omaehtoisuutta, käytännöllisyyttä ja dialogisuutta. Jopa ärsyttävyyteen asti hän haastoi oppilaansa ja tuntui vastaavan kysymyksiin vain uusilla kysymyksillä. Jeesus siis kohteli oppilaitaan aikuisina – ei selittänyt puhki vaan luotti kuulijoiden oivalluskykyyn.

2. Yhteisöllisyyden prosessi

Jeesus sanoo , että hänen opetuslapsensa tunnistetaan keskinäisestä rakkaudesta (Joh 13:35). Ei siis oikeasta opista, hurskaasta käytöksestä eikä sujuvasta liturgiasta. Siksi seurakunnan tulee pyrkiä olemaan keskinäisen rakkauden yhteisö; porukka, jossa Jumalan armo tulee todeksi ihmisten kesken.

Tässä prosessissa ihmisen ja Jumalan työnjaon ymmärtäminen on erityisen tärkeää. Jumalan rooli on synnyttää meissä rakkautta evankeliumin kautta. Vain sydämessä tapahtuva armon vallankumous voi murtaa synnin vallan ja saada meidät itsekeskeisyydestä yhteyteen. Mutta samalla on totta, että mikäli emme ota luonnollisia sosiologisia lainalaisuuksia huomioon, ei Kristuksen rakkaus koskaan pääse täyteen mittaansa seurakunnassa. Tarvitaan molemmat.


Yhteisön rakentaminen alkaa ihmisten vastaanottamisesta. Kun uusi ihminen tulee toiminnan piiriin hän ei koe tulevansa lämminhenkiseen perheeseen vaan pelottavaan sisäpiiriin. Häntä on autettava kynnyksen yli rakentamalla ”sisäänajopolku”. Ovelle on laitettava tervetulotoivottajia, jotka murtavat jäätä ja opastavat peremmälle.
 

Julkisten kokoontumisten osuus yhteisön luomisessa on rajallinen. Viimeistään silloin kun yhteisön kasvaa kymmeniin, on alettava rakentaa pienempien kokoontumisten ”aluskasvillisuutta”. Ellei niin tehdä, alkaa seurakunnan ns. takaovi käydä. Syy ilmiöön on ihmissuhteiden pinnallisuus. Isossa massassa ujommat eivät löydä ystävyyssuhteita ja jäävät siksi pikkuhiljaa pois.


Pienempien kokoontumisten tyyli ja muoto voi olla hyvin monenlainen: ne voivat pienryhmiä tai keskikokoisia pienyhteisöjä tai sitten vapaaehtoistiimejä, jotka aktivoivat tekemisen kautta. Yhteisöllisyyden näkökulmasta tekniikalla ei ole väliä, kunhan kokoontumisissa panostetaan suhteiden syntymiseen. Ihmiset eivät nimittäin etsi ystävällistä seurakuntaa vaan ystäviä!

3. Osallisuuden prosessi

Paavalin mukaan seurakunnassa jokaisella on jotakin annettavaa. Se edellyttää työntekijöiden roolin muuttumista. Perinteisen käsityksen mukaan työntekijää tarvitaan tilaisuuksien järjestämiseen. Seurakuntalaisen osa on olla passiivinen. Mutta, kun seurakunta ymmärretään yhteisöksi, kaikki muuttuu. Pappia ei tarvitakaan viihdyttämiseen vaan valmentamiseen. Hänen tehtävänsä on ”varustaa kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen” (Ef 4:12).

Vetäessäni aikoinaan tamperelaista Uusi Verso -yhteisöä, huomasin, miten valtava luovuuspotentiaali seurakuntalaisissa on. Syntyi kymmenittäin uskomattoman upeita, luovia ja perinteisen seurakuntatyön rajoja koettelevia toimintamuotoja. Kontrolli tappaa luovuuden mutta luottamus vapauttaa sen. Samalla se vapauttaa seurakuntalaisten innostuksen ja motivaation. He eivät toteuta pastorin ideoita kuin keksivät ne itse ja alkavat toteuttaa niitä Jumalan kunniaksi.

Vapaaehtoisia on kuitenkin monenlaisia. Kaikkia ei luova pöhinä innosta mutta he voivat palvella selkeissä ja rajatuissa toimissa. Sellaista useimpien vapaaehtoisura alkaakin. Siksi vapaaehtoistehtäviä pitää organisoida hyvin.


4. Jaetun johtajuuden prosessi

Monissa seurakunnissa on opittu kutsumaan vapaaehtoisia palvelemaan mutta työntekijät ovat pitäneet kiinni johtajuudesta. Raamatun malli on radikaalimpi. Jeesus kutsui opetuslapsia, joille hän delegoi koko Jumalan valtakunnan. Hän ei siis kouluttanut seuraajia vaan johtajia. Uskon, että meidän on otettava mallia Mestarista. Vasta, kun uskallamme jakaa myös johtamisvastuuta, alkaa seurakunta todella kasvaa.

Johtajien kasvattaminen on pitkäjänteistä työtä. Se tapahtuu parhaiten siten, että yhteisön johtaja ottaa potentiaalisia johtajapersoonia lähelleen ja antaa heille pelipaikkoja ja tehtäviä ja sitten analysoi kokemusta heidän kanssaan. Tällainen lähiopetuslapseus, jota mm. Paavali kertoo harrastaneensa Timoteuksen kanssa, on paras tapa kasvattaa uusia johtajia.

5. Vaikuttavuuden prosessi


Kristuksen ruumis -vertauksen pointti on se, että me yhdessä jatkamme sitä valtakunnan liikettä, jonka Jeesus opetuslastensa kanssa aloitti. Tehtävämme on yhdessä muodostaa Jeesukselle ruumis; olla hänen kätensä, jalkansa, suunsa ja olkapäänsä tämän maailman eksyksissä valetaville ihmisille. Se on seurakunnan perimmäinen tarkoitus.

Mission löytäminen on avain kaikkeen muuhun. Niin kauan kuin seurakunnassa käydään vain omista tarpeistaan käsin, ei koeta aitoa yhteisöllisyyttä. Tarvitaan itseä suurempi syy olla yhdessä. Missio myös innostaa. Mikään ei motivoi elämäänsä kyllästynyttä seurakuntaa paremmin kuin se, että se lähtee palvelemaan maailmaa. Tämä näkyy kun Jeesuksen lähettämät 72 opetuslasta palaavat lähetysmatkaltaan. Oppilaiden innostus on niin ylitsevuotavaa, ettei Jeesus voi kuin nauraa heidän lapselliselle innolleen: ”Silloin Pyhä Henki täytti Jeesuksen riemulla, ja hän sanoi: ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä, että olet salannut tämän järkeviltä ja viisailta mutta olet ilmoittanut sen lapsenmielisille” (Luuk 10:21). Yhteinen missio myös buustaa hengellistä kasvua, sillä silloin usko ei jää vain teoriaksi.



Yhteisöä rakennettaessa on siis otettava huomioon monia asioita. Sanan opetuksen ohella seurakuntaan on sovellettava normaaleja sosiologian lainalaisuuksia. Vapaaehtoisten kanssa toimiessa oma johtamistaitoamme on jatkuvasti kehitettävä. Yhteisön rakentaminen onkin hengellisille johtajille kutsu pitkälle oppimisen matkalle. Kukaan meistä ei osaa sitä täydellisesti. Yrityksen ja erehdyksen kautta voimme kuitenkin kasvaa. Ajanoloon meistä voikasvaa johtajia, joiden työn kautta seurakuntaelämä voi hypätä uudelle tasolle ja tavoittaa paljon ihmisiä, jotka eivät tänä päivänä edes aavista, mitä Jumalalla on heille varattuna.