Kirjoittelen tätä Kirkon rakentajien foorumin Helsingin päivän illassa. Väsyneenä mutta ajatuksia täynnä. Koko päivän olen ollut mukana hahmottamassa ja visioimassa, millainen olisi kansankirkon jälkeinen kirkkonäky - kiitos kaikille alustajille ja keskusteluijoille!
Päivän keskusteluita yhdisti taju yhteisöllisyyden uudelleen löytämisen tärkeydestä. Saman olen havainnut kaikkialla kirkossa. Oikeastaan en ole tainnut kuulla kenenkään vakavasti ehdottavan muunlaista tulevaisuutta kuin näkyä, jota luonnehtivat seurakuntalaisten roolin vahvistaminen, jumalanpalveluselämän monipuolistaminen, hengellisen ytimen kirkastaminen ja messuyhteisöjen perustaminen. Se toinen vaihtoehto olisi varmaankin jatkaa kutakuinkin nykytyylillä mutta sen tien jo lähes kaikki näkevät vievän umpikujaan. Tai taisin sentään muutama päivä sitten vielä kuulla ajatuksen, että "emme voi pitää ihmisten aktiivista osallistumista kirkon toimintaan minään ihanteena, että Kristus riittää". Ajatus alkaa olla kyllä nykyään jo niin harvinainen, että jonkin mitalin siitä olisi jo voinut myöntää: "Kansankirkon viimeinen valonsammuttaja".
Jos siis kirkon tulevaisuuskuva alkaa olla jo melko selvä, niin mitä pitäisi tapahtua, että ajatuksesta tulisi totta? Pelkkä visiointihan on yhtä turhaa kuin usko ilman tekoja. Vai onko kirkossa hyvin suunniteltu kokonaan tehty, kuten piispa Laajasalon ironinen slogan kuuluu?
Kirkon yhteisöllinen tulevaisuus aukeaa vain tekojen ja valintojen kautta. Uudenlaisia yhteisöjä pitää vain alkaa puuhaamaan. Eivät ne muuten synny. Jonkun pioneerihenkisen työntekijän on hahmotettava visio, kutsuttava potentiaalisia ihmisiä mukaan ja lähdettävä liikkeelle. Kirkkoherran ja seurakunnan hallinnon sekä muun työyhteisön on sitten tuettava ja resurssoitava työ, ja vielä mieluummin tultava avuksi. Usein käy kuitenkin niin, että innokasta työntekijää lähinnä siedetään ajatellen, että "antaa sen nyt hetki riehua, kyllä se kohta rauhoittuu". Niinpä yhteisönrakentamista ei juuri huomioida työnjaossa eikä uudelle yhteisölle anneta määrärahoja. Ja niin muutaman vuoden jälkeen sitten käy niin, että into hiipuu tai uupumus voittaa ja seurakunta jatkaa taas kuten aina ennenkin. Tämän tarinan olen kuullut aivan liian monta kertaa.
Niinpä:
* Yhteisönrakentaja: lähde liikkeelle, opi ja hae tukea!
* Kirkkoherra: tue yhteisönrakentajaa vaikka hän tekisi virheitä!
* Luottamushenkilö: resurssoi yhteisöjen rakentaminen; älä kitsastele määrärahoissa!
* Työtoveri: älä lannista tai kyräile vaan rohkaise ja mene mukaan!
* Seurakuntalainen: älä väheksy pientä alkua vaan unelmoi ja liity joukkoon!
* Piispa: älä kontrolloi vaan luota, ja järjestä tukea ja koulutusta yhteisönrakentajille!
* Kirkko: usko unelmiin; peliä ei ole vielä pelattu!
