Herätyksen aika

Kyselin hengellisen työn konkareilta, ovatko päässeet elämään herätyksen aikoja ja miltä sellainen näyttää. Herätystä oli selvästi vaikea määritellä, mutta se tuli selväksi, että herätyksen keskellä ilmapiirissä on ”jotakin”. Jotakin sellaista, että sydämet aukeavat, tuntikausien rukous ei tunnu raskaalta, väkeä vain tulee seurakuntaan.

Herätyksen historiasta on ilmestynyt viime vuosina evankelistaelämänkertojen lisäksi kokoavia teoksia (lista alla). Niiden äärellä olen innostunut Jumalan Hengen työstä. Huomioni on kiinnittynyt seuraaviin herätysten luontaispiirteisiin:

Ensin asiat ovat huonosti. Herätys ei tule kukoistuksen vaan yhteiskunnallisen ja hengellisen hädän tai rappion keskelle. Valitettavan usein kirkkohistoria ja yleinen historia pidetään erillään. Mutta kun ne asetetaan rinnakkain, selviää, että Suomen herätykset ovat ajoittuneet yhteiskunnallisten kriisien aikaan: iso vihan, pikku vihan, sodan ja katovuosien yhteyteen. Sama on leimallista suuriin herätyksiin muualla maailmassa.

Hengellinen sanoma leviää kirjallisuuden kautta. Saksan uskonpuhdistuksesta alkaen lentolehtiset ja pienet, edulliset kirjaset levisivät tavallisen kansan parissa, ravistelivat sieluja ja kylvivät henkilökohtaista uskoa. Suomessa tämä kirjallisuuden vaikutus näkyy 1700-luvulta alkaen kuin hedelmänä uskonpuhdistukseen kuuluneelle kansanopetukselle. Kuuluisat ”Kallis hunajapisara” ja ”Totisen kääntymyksen harjoitus” olivat suomeksi käännettyä tuontitavaraa, mutta sytyttivät aidot kansanherätykset.

Maallikot ja naiset aktivoituvat. Syntyipä herätys heräyssaarnaajan julistustyön tai tavallisen paimentytön kääntymyksen seurauksena, luonteenomaista on ”rahvaan”, mukaanlukien naisten, aktiivisuus. Suomenkin herätyksiä ovat johtaneet voittopuoleisesti liikoja kansanihmiset kuten Paavo Ruotsalainen ja Helena Konttinen. Kuten Ruohomäki kirjoittaa herätysten tasa-arvoisuudesta: ”sekä naiset että miehet täyttyvät yhtä lailla Pyhällä Hengellä, puhuvat kielillä, profetoivat ja todistavat”. Pappien pääsy johtoasemaan on valitettavan usein kahlinnut tätä alkuseurakunnallista vapautta.

Kokoonnutaan kodeissa. Henkilökohtaisesti Jumalan armon ja rakkauden kohdanneille ei ole riittänyt pappisjohtoinen jumalanpalvelus kerran viikossa. Heillä on ollut jano kokoontua yhteen veisaamaan, rukoilemaan ja kuulemaan sanaa. Suomen herätyksissä esiintyi 1800-luvulla paljon laajemmin kuin yleisesti tiedetään horrossaarnaamista (joka näytti olleen naisille sallittu tai annettu kanava profetoida ja opettaa) ja kielillä puhumista, joten tylsiä eivät nuo herätysajan kotikokoukset taatusti olleet!

Herätys on yhteiskunnallinen muutosvoima. Olipa kyse orjakaupasta, vankien asemasta, lähetystyöstä, orvoista, koulutuksesta tai alkoholin kiroista, herätykset ovat synnyttäneet aitoa lähimmäisenrakkautta ja toimeliaisuutta toisista huolehtimiseen. Esimerkiksi naisten oikeus opettaa seurakunnassa on peräisin amerikkalaisen metodismin kasvuvuosilta Phoebe Palmerin toiminnasta, ja moni amerikkalainen yliopisto ja suomalainen kansanopisto kantaa herätyksen perintöä.

Herätyksissä Pyhä Henki itse näyttää siis järjestävän seurakuntaelämän alkuseurakunnan kaltaiseksi: ei sosiaalisia eikä sukupuolijakoja, armolahjat vapaasti käytössä, johtajuus hengellisen kyvykkyyden mukaisesti, kokoontuminen kodeissa, sosiaalista vastuuta ja yleistä moraalia nostava vaikutus yhteiskuntaan. Hyvän hedelmän sivussa herätyksiin on kautta aikojen kuulunut myös ongelmat – kuten jo Raamatun lehdiltä voimme lukea. Ihmisten rikkinäisyys, ylpeys, riitaisuus ja syntisyys eivät pyyhkiydy pois vahvimmassakaan Pyhän Hengen vuodatuksessa. Siksi herätysten kohtalonkysymys on ollut: millaiset ihmiset saavat vallan, kun spontaani Hengen toiminta alkaa järjestäytyä.

Ilman rakenteita herätys kuihtuu nopeasti eikä kanna seuraavalle sukupolvelle. Moni alunperin terve herätys on lahkoutunut vääristyneen vallankäytön seurauksena. Haavereilta ei ole vältytty kai missään, mutta missä leimaavaa on ollut nöyryys, riippuminen Jumalan armossa, terve raamatullisuus ja vastuullisuus, herätys on muovautunut liikkeeksi, jolla on ollut elinvoimaa sukupolvien ajan.

Miten seurakunta voi ottaa vastaan herätyksen?

Kirjallisuutta:

Ruohomäki, Jouko: Karismaattisuuden kutsu: karismaattisen kristillisyyden historiallinen kehitys helluntailiikkeeksi.

Sopanen, Tapio: Maallikkoliikkeitä, kansanherätyksiä, tulisieluisia pappeja. Herätyskristillisyyden historiaa I.

Kakkuri, Teemu: Suomalainen herätys: herätyskristillisyyden historia nälkävuosista Nokia-missioon.

Olen elänyt keskellä herätystä.

• Kyllä.
• En.
• En osaa sanoa.