Olipa tosiaan tyly herätys: Venäjä on hyökäynnyt täydellä voimalla Ukrainaan. Vaikka tätä tiesi odottaa, niin silti järkyttää. Niinistön lausunto Putinista vavahduttaa: "Naamio on nyt riisuttu ja vain sodan kylmät kasvot näkyvät". Ensimmäisenä on mielessä tietysti ukrainalaiset. Heillä on nyt hätä. Voin vain kuvitella millainen pelko ja huoli heitä jäytää. Erityisesti sydämellä ovat lapset. Jumala auta! Itse asiassa ei ole kovin vaikea eläytyä ukrainalaisten tilanteeseen, sillä Putinin puheet antavat ymmärtää, ettei kyse ole vain Ukrainasta. Vaikkei suoraa ja välitöntä uhkaa ole, niin on aivan selvää, että myös oma maamme on vaarassa. Putin haluaa palauttaa entisen imperiumin loiston. Siksi(kin) Ukrainan asia on meidän. Ja koko Euroopan. -- Sota ja sodan uhka havahduttavat hereille. Olin jo pitkään tuntenut sisäisesti, että jokin muutos on tulossa, ja nyt elämämme todella muuttuu perusteellisesti. Vuosikausiksi. Se, mistä olen aiemmin lukenut vain kirjoista ja nähnyt elokuvista, muuttuu arkitodellisuudeksi. Sitä on vielä vaikea uskoa todeksi, vaikka järki sanoo sen selvästi. Olemme pitkään eläneet kuin unessa. Luopuminen isien uskosta ja Jumalan sanasta on mennyt pitemmälle kuin koskaan maailmanhistoriassa. Suomi ja koko Eurooppa ovat eläneet kuin Jumalaa ei olisi olemassakaan. Sellaisessa valheessa eläminen ei voi jatkua loputtomiin. Myös 1900-luvun alussa länsimaissa elettiin ennennäkemättömän kehitysoptimismin vallassa. Sitten tulivat pandemia ja kaksi maailmansotaa. Niin historian myllyt jauhavat. Kansojen kohtaloissa näkyvät Jumalan tuomiot, sanoo Raamattu. Mutta hereille havahtuminen tuo toivoa. Jos kansa kääntyy, Jumala voi peruuttaa tuomion. Hänen väkevä kätensä voi suojella ja hän voi voimallaan murskata vaikka itse saatanan. Tämä näkyy Vanhassa testamentissa. Ja se näkyy myös Suomen historiassa. "Sun kätes Herra voimakkaan, suo olla turva isänmaan". -- Ensimmäinen kääntymys on henkilökohtainen. Kun tutkin itseäni, joudun tunnustamaan, että omalla elämälläni olen pikemminkin lisännyt kuin vähentänyt Euroopan syntivelkaa. Hurskaat puheet eivät peitä sisimmän turmiota. Vain Kristuksen armo voi sen parantaa. Toinen kääntymys koskee Kristuksen kirkkoa. Ovatko kristityt täyttäneet paikkansa tässä maassa? Ovatko kristilliset kirkot julistaneet evankeliumia ja pysyneet Jumalan sanassa? Minusta näyttää pikemminkin, että Hengen temppeli on raunioina. Luopumus, penseys ja rakkaudettomuus rehottavat. On tullut tuomion aika, ja tuomio alkaa Jumalan huoneesta. Mutta jos se alkaa meistä,
mikä onkaan niiden loppu, jotka eivät taivu uskomaan Jumalan evankeliumia? (1 Piet 4)
Kolmas kääntymys kutsuu koko kansakuntaa. Kuten sanoin, luopumus on nyt laajempaa ja syvempää kuin koskaan. Onko se edennyt jo niin pitkälle, ettei paluuta ole? Sitä en tiedä mutta luotan, että Jumala on armollinen. Jos me Kristuksen omat teemme parannusta; tunnustamme syntimme ja käännymme Jumalan puoleen, niin ehkä siitä voi alkaa herätys, joka ravisuttaa koko Eurooppaa.
--
Tiedän, että mitä kirjoitan kuulostaa tylyltä. Nyt pitäisi lohduttaa ja sanoa, ettei ole mitään syytä pelätä. Mutta se ei ole totta! Nyt on todellakin syytä pelätä. Vaara on todellinen. Ukrainassa se on jo todellisuutta mutta se voi ulottua tännekin.
Emme kuitenkaan ole vailla toivoa! Jumala istuu edelleen korkeimmalla valtaistuimella ja hän päättää kansojen kohtaloista. Ei Putin, ei saatana, vaan Jumala. Siis sama Jumala, joka on rakkaudessaan luonut meidät ja joka Kristuksessa astui alas hirvittävään kärsimykseen voidakseen vapauttaa meidät synnin ja kuoleman tyrannialta. Siis Jumala, jonka rakkaudesta ei voi erottaa mikään - ei edes kuolema eikä elämä (Room 8).
Kun käännymme hänen puoleensa, hän voi kääntää kohtalomme. Hän haluaa armahtaa. "Ei hän tahdo syntisen kuolemaa, vaan odottaa, että hän kääntyy ja saa elää". Häneen rohkaisen meistä jokaista turvautumaan ja tekemään parannusta - aloittaen omasta itsestä.
