Kokemukset uskonnollsista yhteisöistä ovat amerikkalaisten pääsyy hengellisiin epäilyksiin, uutisoi seurakuntalainen.fi maaliskuussa. Uutinen pakotti yhteisövalmentajan tutustumaan tarkemmin alkuperäiseen yhdysvaltalaisen Barna-tutkimuslaitoksen tekemään kyselytutkimukseen. Ei kai voi olla niin, että yhteisöllisyys karkottaa seurakuntalaiset?
Kävi ilmi, että 23% itsensä ei-uskovaksi määrittelevistä valitsi epäuskonsa syyksi kokemuksen uskonnollisista instituutioista. Saman verran ääniä sai kirkon huono maine. Kuitenkin suurin epäuskon aiheuttaja oli uskovien tekopyhyys, jonka valitsi 42% ei-uskovista vastaajista.
Kristittyjen vastaukset erosivat edellä esitetyistä. Heille inhimillinen kärsimys oli merkittävämpi epäilysten syy (23%) kuin uskovien tekopyhyys (22%), kirkon huono maine (12%) ja kokemukset uskonnollisista instituutioista (10%). (Barna)
Selvitys kuvastaa amerikkalaista kristillisyyttä. Amerikassa asuessani todella tapasin ihmisen, joka kertoi ettei ollut kelvannut mihinkään seurakuntaan. Pieni seurakuntakoko, perinteisesti aktiivinen jumalanpalvelusosallistuminen ja vahva pyhityksen korostaminen ovat johtaneet ahdasmieliseen yhteisöllisyyteen ja kulissien ylläpitämiseen aitouden kustannuksella. Onneksi jo pitkään on syntynyt uusia evankeliumikeskeisiä seurakuntia, jotka toivottavat tervetulleeksi ihmiset kaikenlaisista elämäntilanteista ja taustoista.
Missä määrin nämä tulokset mahtavat päteä Suomeen? Onko yhteisöllisyys meillä uhka vai mahdollisuus ihmisten hengelliselle etsinnälle?
Haastattelin uutta Spirit-lehteä varten Maria Pohjanvuorta, joka kertoi jättäytyneensä nuorena aikuisena pois seurakuntayhteydestä juuri huonojen seurakuntakokemustensa vuoksi. Kyse oli 90-luvun helluntaiseurakunnasta. Suomessa luterilainen kristillisyys on tunnetusti amerikkalaista avarampaa, eikä vastaavaa tutkimusta ole tiettävästi meillä tehty. Sen sijaan on kysytty syitä kirkosta eroamiselle. Gallup Ecclessiastica -kyselyn tulosten perusteella kokemusta kirkosta leimaa etäisyys: sitä ei koeta merkitykselliseksi omaan elämään. Kirkosta eroamisen pääsyy on kuitenkin itse usko: lähes puolet vastanneista ilmoittaa syyksi epäuskon tai sen, ettei ole uskonnollinen ihminen. (Gallup Ecclesiastica 2019)
Voiko huonoista seurakuntakokemuksista sitten selvitä? Haastattelemani Pohjanvuori kertoo vuosien hengellisen kodittomuuden jälkeen ymmärtäneensä seurakuntayhteyden arvon Raamatun sekä hengellisen kasvunsa ja sisäisen parantumisprosessinsa kautta. Vain yhteydessä voi palvella omilla lahjoillaan ja viedä mielekkäällä tavalla Jumalan valtakuntaa eteenpäin.
Suomessa onkin tilausta vielä sadoille uusille yhteisöille, jotta jokaisen olisi mahdollista elää osana rakastavaa, totuudellista ja armollista yhteyttä, jossa on tilaa niin epäillä kuin kasvaa ja palvellakin.
Commenti