

YHTEISÖVALMENTAJAKURSSI
Kiinnostaisiko sinua oppia valmentamaan yhteisöjä? Tai kehittyä tiimivalmentajana ja valmentavan johtamisen taidossa?
Spirit-valmennus aloittaa uuden valmentaja-koulutuskierroksen vuoden 2025 aikana. Koulutuksessa opitaan tiimivalmennuksen perustaitoja soveltaen niitä hengellisen yhteisön kontekstiin. Koulutuksen myötä opitaan, miten luoda vaikuttava valmennusprosessi, joka perustuu aikuisoppimisen periaatteisiin ja nojaa vahvasti yhteisölliseen työtapaan. Niin ikään kehitytään ryhmien käsittelijänä, hengellisen kasvun fasilitaattorina sekä johtamistaidossa.
Kurssin metodologia perustuu pitkälti Tiimiakatemian menetelmiin mutta vaikutteita on otettu myös kansainvälisistä valmennusprosesseista. Valmentajaosaamiseen rinnalla koulutus jäsentyy ns. Yhteisöpyörän sisältöjen varaan. Spirit-valmennuksissa yhteisöpyörää käytetään runkona, joka auttaa hahmottamaan, mistä kaikesta toimiva hengellinen yhteisö lopulta muodostuu. (kts. www.hengenuudistus.fi/yhteisopyora)
Kurssi koostuu lähitapaamisista, joissa harjoitellaan valmentamistaitoja toisillamme. Lisäksi pakettiin kuuluu jonkin verran kirjallisuutta sekä käytännön harjoittelua valmennustilanteissa - joko omassa seurakunnassa tai Hengen uudistuksen valmennuksissa.
Kurssin hinta on noin 1500 euroa - kyseessä on siis laadukas kokonaisuus. Sen maksaminen voidaan järjestää luovasti. Joillekin on ehkä mahdollista saada hankkeeseen seurakunnan varoja, joko vuoden 2025 tai 2026 budjettiin. Toiset voivat kuitata sen esimerkiksi palvelemalla Spirit-verkoston valmennuksissa.
Kurssin aikataulu
Orientaatio 13.5.2025
1. Orientaatiopäivässä 13.5. on mahdollista olla mukana joko etänä tai läsnä. Osallistumme ensin Mikkelin hiippakunnan yhteisönrakentajien tapaamiseen Pieksämäellä klo 9:30-12 (srk-keskus). Osa teistä vetää ko. tapaamisen ja muut tekevät havaintoja, jotka sitten yhdessä oppimismielessä analysoimme (n. klo 11:15-12).
Lounastauon jälkeen n klo 13-16 käymme läpi valmentajakoulutuksen orientoivia teemoja ja hahmottelemme tulevaa prosessia.
Orientaation jälkeen ohjelmassa on kirjallisuuden lukemista ja muuta omavalintaista opiskelua.
Valmenusleiri I: 25.-26.9.2025
Etäpäivä 7.11.2025
2. Valmennusleiri I: 25.-26.9.2025 klo 12-12 (Tampere)
Leiri koostuu monimuotoisesta oppimisesta. Teemana on evankeliumin muutosvoima ja aikuisoppimisen perusteet.
Leirin jälkeen omaehtoista opiskelemista ja välitehtävien tekemistä.
3. Koulutuspäivä etänä loppusyksy 2025: 7.11.2025 klo 9-15
Vuoden 2026 ohjelma
Kurssi jatkuu 2026 erikseen sovittavina ajankohtina:
4. Valmennusleiri II keväällä 2026
+ Harjoittelua ja omaa opiskelua
5. Valmennusleiri III, loppukeväällä 2026
+ Oman oppimisraportin kirjoittamista
6. Prosessin päätös ja initiaatio, alkusyksy 2026
Ota yhteyttä:
