top of page

Mihin kolehti käytetään?

Tulevana sunnuntaina (30.5.) kaikissa Suomen kirkoissa kerätään kolehti Hengen uudistuksen työlle. Sen kunniaksi julkaisemme tekstin, jolla aikoinaan haimme tätä kolehtia kirkkohallituksen täysistunnolta. Eli tällaisen työhön kolehti nyt kerätään. Toivottavasti pääset kirkkoon sunnuntaina. Ainakin korona-rajoitukset ovat monin paikoin hellittäneet. Toki keräykseen voi osallitua myös verkossa -> www.hengenuudistus.fi/kolehti Hakemusteksti "Haemme kolehtia Seurakuntaelämän kehittämiseen Hengen uudistus kirkossamme ry:n kautta. Kolehdin avulla synnytetään kirkon tulevaisuutta luotaava teologinen hanke, jonka tarkoitus on auttaa seurakuntia kehittymään eläviksi yhteisöiksi ja välittämään evankeliumia tässä ajassa yhä paremmin.


Hengen uudistus järjestää paljon koulutuksia tukeakseen seurakuntien toimintakulttuurin muuttumista yhteisölliseksi ja seurakuntalaisten aktiivista toimijuutta arvostavaksi. Olemme kuitenkin huomanneet, että ilman syventävää teologista työskentelyä muutokset jäävät helposti pinnallisiksi ja vanha toimintakulttuuri palaa projektin päätyttyä. Siksi olemme rakentamassa noin vuoden mittaista teologista prosessia, jonka tarkoitus on antaa seurakunnille ja työntekijöille valmiuksia kehittää ekklesiologista ajatteluaan sekä kutsua kirkkoa pohtimaan omaa itseymmärrystään. Hankkeessa on jo mukana useita ansioituneita teologeja ja kirkon vaikuttajia, jotka näkevät tällaiselle olevan juuri nyt suuri tarve kirkon toimintaympäristön ja paikan suomalaisessa yhteiskunnassa muuttuessa merkittävästi. Valmistautuminen post-kansankirkolliseen todellisuuteen, uushenkisyyden nousu ja uskontokentän moninaistuminen, kirkon digiloikka sekä seurakuntalaisten kasvava halu vaikuttaa seurakunnan toimintaan ovat luoneet tarpeen päivittää kirkkoteologiaamme. Aiemmin näitä muutoksia on lähestytty pitkälti toiminnan kehittämisen avulla. Hengen uudistus haluaa nyt palvella kirkkoa luomalla puitteita syvälliselle teologiselle työskentelylle erilaisia näkemyksiä kuunnellen ja yhteistä suuntaa etsien. Johtopäätökset työskentelyn tuloksista jätämme luonnollisesti kirkon itsensä harkittaviksi.


Hanke on vielä työn alla mutta tässä alustava suunnitelma:

1. Ekklesiologinen pamfletti, jossa huipputeologit piirtävät ”teologisen vision” kirkollemme. Kirjan tarkoitus on käynnistää keskustelu kirkkomme itseymmärryksestä uudessa toimintaympäristössä.

2. Aktiivinen verkkokeskustelu ja lisämateriaalit (esim. videot, radio-ohjelmat, verkkomateriaalit) erilaisten näkemysten esiin tuomiseksi.

3. Kirkkokäsitystä luotaava korkeatasoinen asiantuntijaseminaari (Kirkon rakentajien foorumi), jossa annetaan tilaa vaihtoehtoisille teologisille visioille kutsumalla eri tavoin ajattelevia huipputeologeja opponoimaan pamfletin kirjoittajien näkemyksiä. Piispoja pyydetään ”erotuomareiksi”.

4. Hiippakuntakiertue, joka kutsuu työntekijöitä, luottamushenkilöitä ja seurakuntalaisia keskustelemaan.

5. Prosessin loppuraportti, joka on kirkkomme päätöksentekoelinten käytettävissä taustamateriaalina." ---- Lukijoille tiedoksi, että hanketta on jo lähdetty toteuttamaan. Kohdan 1 "pamfletti" julkaistaan alkusyksystä nimellä Jokin meitä yhdistää - näky kansankirkon jälkeisestä kirkosta. Kohdan 2 verkkokeskustelu medioneen on suunnittelussa ja toteutus tapahtuu syksyllä usean järjestön ja parin mediatalon kanssa yhteistyössä. Asiantuntijaseminaari, jonka piti olla nyt kirkkopäivillä siirtyy vuoden 2022 päiville. Hiippakuntakiertueen ensimmäinen osa toteutuu syys-lokakuussa. Mahdollinen toinen osa ensi keväänä.


76 views0 comments

Recent Posts

See All

Kutsumus on sivu elämänkirjassa

Psalmissa 139 sanotaan, että ”sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut”. Jo tuolla hetkellä Jumala on istuttanut meihin kutsumuksen. Kutsumus on siis jotakin, mitä o

Elätkö kutsuasi todeksi?

Oma kutsumushetkeni on porautunut lähtemättömästi mieleeni. Olin noin 17-vuotias aktiivinen seurakuntanuori. Eräänä päivänä kesäteologi sanoi yllättäen, että minusta voisi tulla hyvä pappi. Ajatus tun

bottom of page