© 2019 by Hengen uudistus kirkossamme ry. Proudly created with Wix.com

  • Facebook
  • YouTube
  • Instagram
  • Twitter

Yhteisön rakentajille

Hengen uudistuksen näky on olla synnyttämässä satojen uudenlaisten seurakunta- ja jumalanpalvelusyhteisöjen verkosto kirkon piiriin. Kokemuksesta tiedämme, että tällaisten yhteisöjen perustaminen ja rakentaminen on hyvin haastavaa. Siksi haluamme tehdä kaikkemme, että orastavat idut eivät kuihtuisi vaan jokaisen yhteisön työntekijät ja vapaaehtoiset saisivat kaiken sen tuen, mitä he onnistuakseen tarvitsevat.

Näiltä sivuilta saat perustietoa ja työkaluja yhteisön rakentamiseen. Tarjolla on perustieoa ja syventäviä nettikursseja. Tiedämme kuitenkin, että pelkkien nettimateriaalien pohjalta ei vielä päästä maaliin asti. Siksi rohkaisemme ottamaan yhteyttä ja tulemaan mukaan erilaisiin valmennuksiimme tai tilaamaan valmennusta suoraan seurakuntaasi.

Mitä ovat jumalanpalvelusyhteisöt?

Yhteisö-käsitteellä emme tarkoita vain henkistä yhteisöä, jollainen kirkko periaatteessa aina on, vaan yhteisöä, johon ihmiset tuntevat kuuluvansa ja johon he oikeasti kokoontuvat. Emme myöskään puhu jostakin yksittäisestä seurakunnan toiminnasta. Työmme ensisijainen tarkoitus ei ole rakentaa toimintaa vaan seurakuntaa. Tilaisuuksien järjestämisen sijasta puhumme joukkueen eli ryhmän eli yhteisön rakentamisesta.

Aito yhteisö on paljon enemmän kuin toimintamuoto; se on rikas ja monipuolinen ihmissuhteiden verkosto. Se on kuin suuri perhe, jonka jäsenenä saa olla ja kasvaa yhteydessä toisiin. Tai kuin jalkapallojoukkue, jolla on yhteinen päämäärä ja jossa jokainen jäsen löytää oman roolinsa. Aitoa yhteisöllisyyttä me kaikki kaipaamme. Ja jos olemme sellaista joskus saaneet kokea, muistelemme sitä lämmöllä ja kaihoten.

 

Henkisen yhteisöllisyyden tai toimintamuodon sijaan puhumme tavasta rakentaa seurakuntaa ja jumalanpalveluselämää läpikotaisin yhteisölliseksi. Ideana on nähdä kaikki, mitä seurakunnassa tehdään, joukkuepelinä, ja miettiä, miten jokainen halukas saadaan mukaan. Silloin kirkko ei ole enää työntekijävetoinen ohjelmatoimisto vaan seurakuntalaisten yhteisyritys. Kyse on seurakunnan näkemisestä jumalanpalvelusyhteisönä — avarana ystäväjoukkona, joka opettelee yhdessä seuraamaan Jeesusta ja rakastamaan toisiaan ja joka kokoontuu yhteisen alttarin ääreen.
 

Ruotsin kirkon piispa Fredrik Modéus jakaa jumalanpalvelukset neljään kategoriaan sen mukaan, kuinka tiiviistä yhteisöstä kulloinkin on kyse:


1. Satunnainen jumalanpalvelusyhteisö

Satunnainen ”yhteisö” muodostuu ihmisten tullessa viettämään messua jonkin yhteisen syyn vuoksi mutta ilman aikomusta muodostaa pysyvää ryhmää. Yhteisö haihtuu, kun jumalanpalvelus päättyy, eikä koskaan enää kokoonnu samassa kokoonpanossa. Konfirmaatiomessu on yksi esimerkki tällaisesta.


2. Vapaa jumalanpalvelusyhteisö

Vapaa yhteisö muodostuu ihmisistä, jotka kokoontuvat messuun mutta joita ei yhdistä mikään muu kuin se, että he sattuvat osallistumaan samaan messuun. Käytännössä samat ihmiset voi kokoontua useastikin, mutta he eivät sitoudu siihen eikä sellaista oletusta ole. Tällaisia lienevät useimmat aamujumalanpalvelukset kirkossamme.


3. Pysyvä jumalanpalvelusyhteisö

Pysyvään messuyhteisöön osallistuvilla on jaettuja yhteisiä arvoja ja kollektiivinen identiteetti — he kokevat olevansa samaa porukkaa. Yhteisöstä myös halutaan kantaa vastuuta, eli ihmiset kokevat sen suhteen omistajuutta ja ryhmäläisten välillä on lukuisia ystävyyssuhteita. Ne jumalanpalvelusyhteisöt, joista tässä kirjassa puhutaan, kuuluvat pääosin tähän kategoriaan.


4. Suljettu jumalanpalvelusyhteisö

Suljetussa yhteisössä on paljon samoja elementtejä kuin pysyvässä, mutta raja yhteisön jäsenten ja ulkopuolisten välillä on selkeämpi, ja jäseneksi pääseminen edellyttää tiiviimpää sitoutumista, jopa initiaatioriittiä. Yhteisö on yksilöitä tärkeämpi, ja siitä irtautuminen voi olla vaikeaa. Yhteinen identiteetti on hyvin vahva. Tällaisesta ryhmästä esimerkkinä käynee jokin nimeltä mainitsematon uskonnollinen sisäpiiri.

Modéuksen mukaan aina kun tulemme yhteen Jumalan sanan ja sakramentin vaikutuspiiriin, tulemme osaksi yhteisöä, seurakuntaa. Niinpä kirkkomme messujen välillä ei ole sellaista arvolatausta, että jotkin messut olisivat parempia tai varsinkin ”hengellisempiä” kuin muut, vaan ainoastaan, että niissä tavoitellun yhteisöllisyyden vahvuus vaihtelee. Jotkin jumalanpalvelukset on tarkoitettu väliaikaisiksi kokemuksiksi, ja hyvä niin. Samalla nelijako osoittaa, että jumalanpalvelusyhteisö voi olla myös tiiviimpi. Siitä voidaan pyrkiä tietoisesti rakentamaan yhteisö, jolla on yhteisiä arvoja ja yhteinen missio ja joka rohkaisee ihmisiä ottamaan askeleita kohti syvempää yhteyttä. Silloin ei tyydytä siihen, että seurakunta on joukko ihmisiä, jotka vain sattuvat olemaan samassa tilassa, vaan pyritään etsimään keskinäistä rakkautta ja kokemaan jotakin samaa kuin ensimmäiset kristityt kokivat. Onkin sääli, jos seurakunta, jonka Raamatun mukaan pitäisi olla Jumalan perhe, on vain ohikiitäviä hymyjä ja toisten kirkkovieraiden niskoja.