top of page

Kutsumus on sivu elämänkirjassa

Psalmissa 139 sanotaan, että ”sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut”. Jo tuolla hetkellä Jumala on istuttanut meihin kutsumuksen. Kutsumus on siis jotakin, mitä olen syvällä sisimmässäni eikä vain sitä mitä teen. Uudessa testamentissa seurakuntaa kuvataan Kristuksen ruumiiksi, jonka jäseniä olemme. Siinäkin on kyse ensin olemisesta ja vasta sitten tekemisestä.


Kutsumus on oman sisimmän, omien lahjojen ja oman tarinan todeksi elämistä. Ilmestyskirjassa puhutaan elämän kirjasta, johon kaikki Kristuksen seuraajat on merkitty. Pitkään ajattelin, että se tarkoittaa vain nimeä – että siellä toivottavasti lukee Timo Petri Pöyhönen ja pääsen taivaaseen. Mutta entä jos siellä onkin minusta kokonainen sivu! Sille sivuille saan yhdessä Jumalan kanssa kirjoittaa elämäni tarinan. Kutsumus on siis se ainutlaatuinen elämäntarina, jonka kirjoitan elämällä sen todeksi. Eikä kyse ole vain individualistisesta oman elämän tarinasta vaan nimenomaan Jumalan antaman kutsumuksen todeksi elämisestä mahdollisimman rohkeasti ja täydesti.


Kutsumustamme kuitenkin koetellaan. Monet voimat yrittävät lannistaa ja ryöstää kutsumuksen. Meissä itsessämmekin on kutsumusta vastaan taistelevia voimia. Onkin niin, että jotta voi saada ulkoisen voiton, niin ensin pitää saada sisäinen voitto. Koettelemus edeltää korotusta.


Esimerkiksi muistan kuinka nuorena koin kutsumusta opettaa Raamattua, mutta aina kun siihen tuli tilaisuus kieltäydyin, koska pelkäsin esiintymistä. Jossain vaiheessa havahduin siihen, että tämä pelko riistää minulta jotain tärkeää. Ja siihen, että ehkä paholainen käyttää pelkoa ryöstääkseen kutsumukseni. Kun tämän oivalsin tein päätöksen, että en enää koskaan kieltäydy yhdestäkään esiintymistilanteesta pelkästään pelon vuoksi. Se avasi kutsumukseni.


Myös ulkoiset olosuhteet voivat rajoittaa kutsumusta. Siksi on tärkeää koko ajan kriittisesti arvioida kuinka kokonaisvaltaisesti pystyn toteuttamaan kutsuani. Jos esimerkiksi työssä yli 50 % ajasta ja energiasta menee johonkin muuhun kuin siihen, mihin kokee sisäistä paloa, niin silloin asialle on tehtävä jotain. On puhuttava esimiehelle, tehtävä käytännön uudelleen järjestelyitä tai vaihdettava työpaikkaa. Kutsumus on liian arvokas tuhlattavaksi toisarvoisissa puuhissa. Ihanne on, että työssä voisi käyttää 80 % energiasta siihen, mikä sytyttää ja tuntuu omalta. Loput 20 % joutuu uhraamaan toisarvoiseen, koska täydellisyyteen pääsemme vasta taivaassa.

80 views0 comments

Recent Posts

See All

Oma kutsumushetkeni on porautunut lähtemättömästi mieleeni. Olin noin 17-vuotias aktiivinen seurakuntanuori. Eräänä päivänä kesäteologi sanoi yllättäen, että minusta voisi tulla hyvä pappi. Ajatus tun

Suomen Raamattuopiston Elämä-lehdessä (4.8.2023) Juha Vähäsarja väittää, että kirkkoon ollaan tuomassa uushenkisyyttä. Taustalla on aihepiiristä Crux-lehdessä julkaistu juttu, jossa kolme kirkon pasto

bottom of page