Kansankirkon pesänjakajat

Kutakuinkin tasan 40 vuotta sitten eli lokakuussa 1981 julkaistiin kirja nimeltä Tamminiemen pesänjakajat. Se oli satiirinen kuvaus 22:sta tunnetusta vaikuttajasta, joilla ajateltiin olevan edellytyksiä päästä presidentiksi Kekkosen valtakauden jälkeen. Jälkeenpäin kirjan on sanottu olleen käännekohta suomalaisessa poliittisessa journalismissa. Se mursi salailun kulttuuria; se tuuletti vallan kammareita ja nosti kansan tietoisuuteen asioita, joista aiemmin puhuttiin vain kuiskaten. Ennen kaikkea se räväytti kaikkien tietoisuuteen sen julkisen salaisuuden, että presidentti oli vaihtumassa. Tamminiemen isänsä oli sairas ja vallanvaihto oli vääjäämätön. Elettiin ison murroksen keskellä. Jotakin samankaltaista on tapahtumassa nyt kirkossa. Pitkään vallalla ollut kansankirkollinen näkemys on murtumassa ja jotakin uutta on syntymässä. Elämme jälleen ison murroksen keskellä. Joka toinen maanantai klo 10:05-10:25 alkaen 6.9. aloitamme yhteistyössä Kotimaa-lehden kanssa uuden ohjelmasarjan Radio Deillä nimellä Kansankirkon pesänjakajat. Ohjelmassa yritämme hahmottaa, mistä kirkon muutoksessa on kyse. Millainen on tulevaisuuden kirkko? Keitä ovat sen arkkitehdit? Mihin Jumala meitä kirkkona kutsuu? Kysymyksiä pohditaan yhdessä kirkon nykyisten ja tulevien vaikuttajien kanssa. Tule kuulolle! Ja osallistu keskusteluun Facebook-ryhmässä Kirkon rakentajien foorumi. Synnytetään yhdessä laaja keskustelu, jonka seurauksena olemme paremmin tietoisia siitä, mihin suuntaan kirkkoa ja sen seurakuntaelämää on kuljetettava.


30 views0 comments

Recent Posts

See All