top of page

Elämä-lehden väitteistä

Suomen Raamattuopiston Elämä-lehdessä (4.8.2023) Juha Vähäsarja väittää, että kirkkoon ollaan tuomassa uushenkisyyttä. Taustalla on aihepiiristä Crux-lehdessä julkaistu juttu, jossa kolme kirkon pastoria kertoo, mitä uushenkisyyden haasteelle pitäisi tehdä. "Sokerina pohjalla" eli kaiketi varoittavana ääriesimerkkinä uushenkisyyden tuomisesta kirkkoon Vähäsarja mainitsee pastori Timo Pöyhösen Hengen uudistus -liikkeestä. Kirjoituksen johdosta jo useampi henkilö on eronnut yhdistyksestämme ja huhut vellovat ympäri Suomea. Siksi lienee paikallaan sanoa jotain.

Otin asiaan kantaa jo KesäSpirit-tapahtumassa (5.8.), josta voit katsoa videon tästä.

Mutta sanottakoon nyt suoraan, että Elämä-lehden pääkirjoitus on törkeä ja kääntää ilmeisen tahallaan koko asetelman aivan ylösalaisin. Jos Vähäsarja olisi halunnut olla totuudellinen, hän olisi kertonut, että Hengen uudistuksen työn tavoite on juuri päinvastainen kuin mitä hän antaa ymmärtää. Me emme tuo uushenkisyyttä kirkkoon vaan evankeliumia uushenkisille. Tämä käy kirkkaasti ilmi mainitusta Crux-lehden jutusta.

Jos Raamattuopisto haluaa vetäytyä bunkkeriinsa ja pysyä kaukana tämän maailman etsijöistä, niin sen he toki saavat tehdä. Mutta sitä en ymmärrä enkä hyväksy, että he mustamaalaavat valheellisin perustein heitä, jotka edes yrittävät tavoittaa aikamme henkisiä etsijöitä.

Timo Pöyhönen toiminnanjohtaja, Hengen uudistus

Ps. Yritin kyllä soittaa Vähäsarjalle, mutta kun en saanut kiinni, niin jätin viestin ja soittopyynnön yli kaksi viikkoa sitten. Vielä hän ei ole kiireiltään ehtinyt.

211 views0 comments

Recent Posts

See All

Psalmissa 139 sanotaan, että ”sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut”. Jo tuolla hetkellä Jumala on istuttanut meihin kutsumuksen. Kutsumus on siis jotakin, mitä o

Oma kutsumushetkeni on porautunut lähtemättömästi mieleeni. Olin noin 17-vuotias aktiivinen seurakuntanuori. Eräänä päivänä kesäteologi sanoi yllättäen, että minusta voisi tulla hyvä pappi. Ajatus tun

bottom of page