Askelia kohti Yhteisöjen kirkkoa

Miikka Ruokasen teesit kirkon tulevaisuudesta ovat herättäneet keskustelua. Hyvin moni tuntuu yhtyvän siihen perusnäkemykseen, että tulevaisuuden kirkko on messuyhteisöjen verkosto, joita rakennetaan yhdessä seurakuntalaisten kanssa. Vain harvoin törmään kirkolliseen vaikuttajaan tai työntekijään, joka olisi näistä suuresti eri mieltä.


Mistä johtuu, että kirkon askeleet kohti tätä näkyä ovat olleet verkkaisia? Ja miten voisimme edetä ripeämmin?



Syitä verkkaisuuteen on mielestäni ainakin kolme.


Ensinnäkin vallitseva kirkkokäsityksemme haraa vastaan. Useimpien valtaapitävien kirkon ihmisten puheessa kuuluu edelleenkin jonkinlainen nostalginen kaiho, kun mainitaan sana kansankirkko. Heidän mielestään se on se "oikea ja luterilainen" kirkkokäsitys. Muut näkemykset ovat "vapaakirkollisia, armerikkalaisia tai pietistisiä". Niinpä kirkon piirissä yhteisöjä lähinnä siedetään, ei aktiivisesti tueta.


Toiseksi meiltä puuttuvat toimivat mallit toisenlaisesta seurakuntaelämästä. Ulkomailla innostavia esikuvia piisaa ja monet kirkon ihmiset ovatkin käyneet Tukholman Sankta Klarassa tai Englannin uudistusseurakunnissa. Jostain syystä näitä kokemuksia ei kuitenkaan osata soveltaa ja niinpä inspiraatio haihtuu usein jo paluumatkalla.


Niinpä kolmanneksi kirkkomme työntekijöiltä puutuvat käytännölliset työkalut toisenlaisen seurakuntaelämän toteuttamiseen. Esimerkiksi teologin tutkintoon sen paremmin kuin pastoraalinkaan ei sisälly opetusta siitä, miten rakennetaan yhteisöä tai miten vapaaehtoisten kanssa toimitaan. Ei voi vaatia, jos ei ole opetettu!


Entä sitten lääkkeet? Niitä voi listata myös kolme.


Ensimmäisenä meidän pitää haastaa kirkkokäsityksemme. Kansankirkollinen näkemys ei perustu sen paremmin raamattuun kuin tunnustuskirjoihinkaan. Se on lähinnä historiallisissa olosuhteissa syntynyt käytännöllinen työnäky, jolla on omat vahvuutensa ja joka on aikanaan ollut toimiva mutta josta voi ilman tunnontuskia luopua. Nyt jos koskaan on aika nostaa kissa pöydälle ja puhua teologiaa. Onneksi tämä keskustelu on jo alkanut.


Toiseksi tarvitsemme innostavia esimerkkejä ja malleja siitä, miten omassa kontekstissamme on onnistuttu rakentamaan elävää ja toimivaa seurakuntaa. Tällaisia esimerkkejä on Suomessa itse asiassa jo aika paljon. Helsingin Verkosto, Tampereen Uusi Verso, Turun Mikael, Lahden Kipinä, Rovaniemen Oma-yhteisö jne, puhumattakaan Helsingin Tuomasyhteisöstä ja eri paikkakuntien Kohtaamispaikoista. Nämä yhteisöt mallintavat sitä, miltä yhteisöllinen seurakuntaelämä kirkkomme piirissä voisi näyttää. Kannattaa siis lähteä vierailulle ja saada konkreettisia ideoita oman työn kehittämiseen.


Kolmanneksi tarvitsemme käytännöllistä koulutusta yhteisönrakentamisesta. Sitäkin on nykyisin saatavissa ja aivan kirkkomme ympäristöön räätälöitynä. Sen enempää mainostamatta kerron, että Hengen uudistuksen Spirit-verkosto on erikoistunut tälle sektorille. Lisäksi voi haastatella yhteisöjen työntekijöitä ja lukea alan kirjallisuutta. Yhteisönrakentaminen on oma taitonsa, jossa voi kehittyä!

33 views0 comments

Recent Posts

See All