Thorleif Johansson

Olen Thorleif Johansson eli ”Tusse”, pitkän linjan journalisti. Taustalla ovat biokemistin opinnot ja tutkijan tehtävät, mutta vuodesta 1974 olen ollut kristillisen median vaikuttaja.

 

 

Alkuvuodet kuluivat perinteisen printin parissa, mutta viimeiset 15 vuotta olen ollut rakentamassa nettimaailmaa niin sähköisesti kuin kustantamalla alan klassisia oppikirjoja. Olin perustamassa myös alan ensimmäistä Internet-nimistä lehteä. Viime vuodet olen ollut Kotimaa-yhtiöiden sekä Sana-lehden palveluksessa.

 

Kristittyjen parissa minut tunnetaan ekumeenikkona. Olen kotonani yhtä hyvin helluntailaisten kesätapahtumassa kuin tapaamassa paavia Roomassa tai hiljentymässä Patmos-saarella ortodoksien pyhien kirjojen äärellä. Maailmankuvassani keskeistä on kristittyjen yhteinen kylä, jossa jokaisella on oma kotinsa, omat tapansa, sääntönsä, ravintonsa. Mutta aika ajoin omasta kodista tullaan kirkonmäelle kokemaan yhteyttä niin toisten tupien asukkaisiin kuin luomakunnan Herraankin – minkä jälkeen palataan taas omiin tupiin, omassa identiteetissä vahvistuneina.

 

Thorleif Johansson valittiin Hengen uudistuksen hallitukseen vuonna 2010.



Hengen uudistus kirkossamme ry Simotuntie 13 33480 Ylöjärvi