Pirkko Arola

Olen Pirkko Arola, pitkän linjan seurakuntatyöläinen, toiminut vuodesta 1974 Riihimäen seurakunnan palveluksessa erilaisissa tehtävissä. Viimeiset vuodet sielunhoito ja työnohjaus ovat täyttäneet päiviäni, ja nyt viimeiset työpäivät ennen eläkettä ovat meneillään. 



Hengelliset asiat ovat jo lapsena tulleet elämäni osaksi. Kävin pyhäkoulua ja tyttökerhoa Mikkelissä, luin Doren kuvaraamattua kotona ja isovanhemmat olivat tärkeitä taustahahmoja. Kävin Vivamossa rippiksen 60-luvun alussa ja sen jälkeen löytyivät seurakuntanuoret ja oman koulun kristillinen kerho. Kutsumus oli teologiseen, jossa aloitin 1966. - Hengen uudistuksen yhteyksiin pääsin tai tulin johdatetuksi jo 70-luvulla. Karis Karisma oli tärkeä lähtölaukaus omalla tavallaan.

 

Menneitä vuosikymmeniä on täyttänyt viiden lapsen kasvattaminen ja sävyttänyt työnteko paikallisseurakunnassa. Nyt sitä kaikkea voi katsella kiitollisuudella taaksepäin.

 

Kirjoittaminen on kulkenut mukanani lapsesta alkaen. Lauluja olen sanoittanut satoja eri säveltäjille. Vuonna 2006 Päivä julkaisi eräänlaiset kootut lauluni otsikolla Tuulien teitä.

 

Luottamustehtäviä ja aktiivisuutta riittää eläkkeelläkin. Olen myös jatkamassa ammatinharjoittajana työnohjauksia ja sielunhoitoa Riihimäellä. Työtilakin on jo löytynyt tähän tarkoitukseen. Kanssani voi asioida ja 040 5601374.

 

Kiitos myös tästä ovenavauksesta luottamustehtävään HU:n hallituksessa.

 

 

Pirkko Arola Riihimäeltä valittiin Hengen uudistuksen hallitukseen 2010.



Hengen uudistus kirkossamme ry Simotuntie 13 33480 Ylöjärvi