Jukka Hammarén

Nuoresta asti kirkon penkkiä kuluttamassa, milloin sanan kuulijana, milloin kirkon remontin lopputulosta arvioimassa.

 

 

Traktori evankelistana
Jumala kutsui minua usein ajaessani. Sain sen upotettua milloin mihinkin. Kun mitään omaa konstia ei enää ollut käytettävissä, rohkenin arasti lähestyä Jumalaa: "Anteeksi että häiritsen, mutta tämä traktori pitäisi saada ylös." ja ihme! - se nousi samoilla konsteilla millä oli hetkeä aiemmin juuttunut vain syvemmälle! Kerta toisensa jälkeen! Kaukana oleva kiireinen Jumala pysähtyi peltomme kohdalla muutamaksi minuutiksi ja auttoi. Juuri ennen armeijaan menoa rohkenin pyytää häntä omaankin elämääni - työkaverini traktorin elämässä Jeesus näytti jo vaikuttavankin!

 

 

Lähdetkö?
Olin metsässä risukkoa raivaamassa, istuin kannon päähän, pyyhin hikeä otsaltani ja kyselin työni merkittävyyden perään. Jumala esitti vastakysymyksen yhdellä sanalla: "Lähdetkö?" Hiki kuivui, ennen kuin sain sanan suustani.
Tällä lähtemisen tiellä olen täällä Ylöjärvellä. pelloista Ruokolahdella tuli mieluisa harrastus ja joskus hikinen kiireisen ja työn täyteisen elämän keskelle.

 

 

Rukoile seurakuntasi puolesta
Jumalan kutsu kohdallani johti seurakunnan luottamustehtäviin ja sitten , jossa satunnaisesti toimin myös viikonloppusuntiona. Opiskellessani ja sen jälkeenkin toimin srk:n lisäksi sekä yksin että yhdessä vaimoni kanssa KRS:n Tampereen työssä. Olimme pitkään mukana myös HNMKY:n .

 

 

Uusi kirkonovi entisten rinnalle
Päätehtäväni on Tampereella, jonka sivutoimisena johtajana toimin. Seurakunta perustettiin Markku Ylipään saaman näyn sekä Kirkko 2000 ja Seurakunta 2000 asiakirjojen innoittamina: "jotain tällaista haluamme saada toimimaan käytännössäkin. Perinteisestä poikkeava kirkon ovi kirkosta vieraantuneita ihmisiä tavoittamaan!" Ensimmäiset 11 v toimimme elokuvateatteri Kino-Palatsissa.

 

 

Seurakunta uudistuu
Kirkon työstämä näky seurakunnasta 2000-luvulla on toteutuskelpoinen ja vaivannäön arvoinen. Pari vuotta Palatsin perustamisen jälkeen joku lausahti: "Kyllä se meilläkin onnistuu, onnistuihan se Palatsillakin!" Kun isot seurakunnat ottavat uusia askelia yhteisöllisyydessä ja evankelioinnissa, tuloksetkin ovat sen mukaisia. Saakoon kansamme sen siunauksen, jonka Jumala on kirkkomme kautta sille tähän aikaan varannut.

Uusia askelia

Hengen uudistuksen työssä olen ollut mukana 17 vuotta, v. 2008 alusta sihteeri-rahastonhoitajana.

 

Minua motivoi edistää seurakunnan ja kirkon uudistumista niin, että seurakuntalaisista tulee entistä selkeämmin hengellisiä toimijoita työntekijöiden rinnalle. Seurakuntalaiset ovat se valjastamaton resurssi, jonka työpanosta kirkkomme kaipaa kipeästi - ja seurakuntalaiset kaipaavat kipeästi tätä valjastamista ja valtuuttamista.


Rohkeita, Jumalan valmistamia askelia jokaiselle ja jokaiseen seurakuntaan!

 

 



Hengen uudistus kirkossamme ry Simotuntie 13 33480 Ylöjärvi