
Tänä vuonna olemme nähneet monien sellaisten vallanpitäjien menettävän otteensa, joiden valta oli irtautunut vastuun kantamisesta ja muuttunut itseisarvoksi. Se valta ei painanut enää käyttäjänsä hartioita, mutta kyllälin alamaisten selkää, kohtuuttomasti.
Valta on merkillinen asia. Sitä voi katsella ja arvioida ulkoapäin ja tuntea sen joskus nahoissaan. Mutta sitä ei voi kokea ennen kuin pääsee sen käyttäjäksi. Siksi sitä on vaikea opiskella etukäteen. Se alkaa myös muuttaa ja muokata käyttäjäänsä välittömästi. Mitä hän aikaisemmin ajatteli vallan kohteena unohtuu.
Valta ottaa valtaansa vallankäyttäjän. Merkillinen paradoksi.
Valta tekee yksinäiseksi. Yksinäisyys on vallan pysyvä ominaisuus.Siksi juuri vallankäyttäjien pitäisi olla alinomaan vuoropuhelussa tullakseen tietoiseksi itsestään. Valta tarvitsee peiliä vuosi vuodelta yhä enemmän.
Myöskin koko yhteisö tarvitsee, koska yhteisöt antavat eri tavoin valtaa johtajilleen.
Miksi tähti putoaa? Miksi monen vallankäyttäjän tie näyttää loppuvan putoamiseen? Siksi, että valta ei ole ominaisuus, se ei ole kenenkään taskussa pysyvästi, ainoastaan suhteessa tehtävään ja muuttuvaan todellisuuteen. Valtaankin voi takertua, vaikka sen aika olisi jo ohi.
Monelle valta merkitsee ainoaa turvallisuutta. Valtaan autetaan, ehkä siitä pitäisi auttaa myös pois.
Kristityn kannattaa myös kysyä valtaa käyttäessään, näinkö Jumala minun tahtoo tekevän, onko tämä Jumalan tahto. Se tuo vallankäyttöömme nöyryyttä.
Mikään ei ole vaarallisempaa kuin vallankäyttäjän sumentunut todellisuudentaju. Se syntyy usein silloin, kun kukaan ei uskalla antaa rehellistä palautetta peläten joutuvansa itse tulilinjalle.
Me elämme demokratiassa, Luojan kiitos. Mutta ei kirkossa turhaan rukoilla joka sunnuntai vallankäyttäjien puolesta. Rukousta tarvitsee sekä vallankäyttäjä että vallan kohde. Rukous voi asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja auttaa näkemään oman toiminnan oikeassa valossa.
Pirkko Arola