Tilien tasauksen aika tuli

Jukka Hammarén

Tiesitkö, että prikulleen oikein tehdyn tilinpäätöksen voi muuttaa?

Lain mukaan niin ei voi tehdä ilman ikäviä seuraamuksia. Totuus haetaan esiin myös tilinpäätöksiä tehtäessä ja sitä totuutta tarvitaan eteenpäin suunnistaessa.

Väärin tehty tilinpäätös johtaa väistämättömään katastrofiin.

 

Viime aikoina EU ja yksittäiset maat ovat kamppailleet virheellisten tilinpäätösten seuraamuksien kanssa. Vääristellyt tiedot maan talouden tilasta ovat johtaneet totuuden kohtaamiseen toisella tavalla. Bluffi on toiminut muutaman kuukauden ja enimmilläänkin vain muutaman vuoden. Vääristä tiedoista kärsivät kaikki ja maksavat osansa seuraamuksista. Olisi tarvittu selkärankaisia johtajia silloin, kun petos tuli ajatuksiin ensimmäisen kerran. Näissä tapahtumissa lienee kyse myös yhteisöllisestä ilmapiiristä, joka vie mennessään johtajat ja kansalaiset.

 

Jo vuosia ennen 1990-luvun lamaa kauppatieteiden tohtori Viljo (ystäville ”Vippi”) Kaikkonen varoitti vakavasti edessä olevasta rajusta romahduksesta. Varoitus sisälsi niin radikaaleja piirteitä tulevasta, ettei sitä voinut ottaa täysin todesta, oltiinhan silloin vielä vahvan talouskasvun ajassa. Tilien tasauksen aika kuitenkin tuli – ja juuri sellaisena kuin hän oli sen meille kuvannut.

 

Kirkkomme on mielestäni yhteisöllisen huuman kourissa. Kaikki eivät ole siinä mukana henkilökohtaisesti mutta kaikki maksavat seuraamuksista. Raamattua ei enää pidetä sellaisenaan seurakunnallisen ja hengellisen tilinpäätöksen arviointikriteerinä. Nyt kriteereinä ovat ihmisten itsensä kehittämät arvot, jotka ovat jo monilta osin vahvassa ristiriidassa Raamatun kanssa.

 

Tämä kehitys toimii aivan kuten väärien tilinpäätöstietojen pitäminen totena. Peittääkseen valheen pitää kehittää suurempi valhe, ja katastrofi on näin tilattu aivan itse.

Hengelliset lainalaisuudet ovat paljon vahvempia kuin talouden lainalaisuudet – seuraamuksia ei tarvitse epäillä. Ne toteutuvat vielä vakuuttavammin kuin Vipin talouden lainalaisuuksiin perustuvat ennustukset tulevasta lamasta.

 

Raamattu puhuu pahan palkasta, synnin palkasta, kostosta jne. Itse asiassa kyse on tilinpäätöksestä, tilien tasauksesta. Herra on kaikessa oikeudenmukainen. Hengellinen virhearviointi ja harha ovat ainoita tilinpäätöslajeja, joiden seuraamukset voi kääntää voitoiksi. Niiden tappiot on maksettu Jeesuksen ristinkuolemassa, hän on kärsinyt tappiot ja on halukas vapauttamaan seuraamuksista kaikki, joille tämä hinta ja ennakkomaksu kelpaa. Hän haluaa meille parempaa kuin mitä olemme ansainneet, mihin tilien tasaus johtaisi. Tästä kertoo Hes. 22:30 ”Minä etsin heidän joukostaan miestä, joka vahvistaisi muurin, seisoisi lujana sen aukossa ja torjuisi maataan uhkaavan tuhon, mutta sitä miestä en löytänyt”.

 

Raamatunkohta liittyy samanlaiseen elämään ja aikaan, jota nyt elämme. Jumala halusi pelastaa kansan tällaisen elämän seurauksilta. Sananpaikan mukaan Herra ei etsi suurta joukkoa vaan heitä, joiden sydän ja asenne on sellainen, että he ovat valmiit tekemään henkilökohtaisia uhrauksia. Muurinaukossa seisominen on paljon radikaalimpi juttu kuin seisoskelu. Muurinaukko on se kohta, johon vihollinen keskittää voimansa ja josta se koettaa rynnistää muurien sisäpuolelle. Kyse on puolustustaistelusta ja suojaavan muurin korjaamisesta ennalleen. Muurinaukossa korjaustyötään tekevien ja siinä pysyvien tukena ja toimeksiantajana on Herra itse. Se, joka pysyy omalla taistelupaikallaan totuutta puolustaen, on siinä koko kansan puolesta.

 

Jukka Hammarén



Kommentoi tätä kirjoitusta

Kommentit

7.4.2011 klo 08:01:04
Silja kirjoittaa

No voi kun puhuit asiaa.Näin se vaan on.





Hengen uudistus kirkossamme ry Simotuntie 13 33480 Ylöjärvi