Tasapainoinen kristillisyys – mitä se on?

Olen seurannut yhdeksäntoista vuotta pappina ollessani keskustelua tasapainoisesta kristillisyydestä.

 

Joillekin tasapaino löytyy totutuista tavoista: kun teemme, niin kuin on ollut tapana tehdä eli kun emme tee mitään häiritsevän uutta, koemme olevamme tasapainossa.

 

Toisille tasapaino löytyy uusimpien virtausten seuraamisesta: kirkko ei saisi niin sanotusti jäädä jälkeen tai olla vanhanaikainen.

 

Kolmas versio tasapainosta on pitäytyminen tiukasti oppiin: muun muassa korostetaan sitä, että Raamattuun pitäytyminen, sen lukeminen ja kuuleminen takaa tasapainon. Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä.

 

Keskustelu jatkuu. Erityisesti tuntuu siltä, että internet on avannut suurelle joukolle mahdollisuuden kantaa kortensa kekoon tasapainoisen kristillisyyden hahmottamisessa.

 

Merkillistä on mielestäni se, että Raamatun sisällön toteuttaminen arkipäivässä ei tässä kaikessa tunnu kovin tärkeältä. Raamatun keskeistä sanomaa ja asemaa kyllä hoetaan, mutta ne, jotka tahtovat laittaa koko Raamatun sisältöä myös käytäntöön, saavat helposti muilta arveluttavan leiman.

 

Tästä esimerkkinä on keskustelu käsitteestä karismaattisuus. Sellaiset tahot, jotka pitävät itseään tasapainoisina kristittyinä ilman Uuden testamentin kuvaamia Pyhän Hengen armolahjoja, ovat antaneet tämän nimityksen niille, jotka katsovat näiden lahjojen kuuluvan osana jokapäiväiseen uskoon.

 

Itse en pidä sanasta karismaattisuus. Siihen sisällytetään usein kummallista käyttäytymistä ja tunteiden nostatusta. Koen sen jopa loukkaavana nimityksenä. Miltä kuulostaisi kutsua meitä, jotka tahdomme ottaa vakavasti myös Pyhän Hengen Uuden testamentin mukaisen toiminnan, normaaleiksi kristityiksi? Ja vastaavasti toisin ajattelevia ”karismattomiksi” tai ”kaksiyhteiseen Jumalaan uskoviksi”. Eikö kuulostakin loukkaavalta? Olemme niin tottuneet sanaan karismaattisuus, että emme tule ajatelleeksi sen sisältämää väitettä normaalista tai epänormaalista.

 

Mitä sitten on tasapainoinen kristillisyys? Voisiko asiaa tarkistaa Raamatusta, jonka tulisi olla mm. luterilaisille ”elämän ja uskon ylin ohje”?

Apostolien tekojen tuttu kuvaus luvun 2 jakeissa 42-47 kertoo seurakunnan keskeisistä asioista:


 ”Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat. Pelko levisi ihmisten keskuuteen, ja apostolien kätten kautta tapahtui monia ihmeitä ja tunnustekoja. Uskovat pysyttelivät yhdessä, ja kaikki oli heille yhteistä. He myivät talonsa ja tavaransa, ja rahoista jaettiin kaikille sen mukaan kuin kukin tarvitsi. Joka päivä he uskollisesti kokoontuivat temppeliin, ja kodeissaan he yhdessä mursivat leipää ja aterioivat riemullisin ja vilpittömin mielin. He ylistivät Jumalaa ja olivat koko kansan suosiossa, ja päivä päivältä Herra liitti heidän joukkoonsa niitä jotka pelastuivat.”

 

Tässä on tavoite: seurakunnan ja yksittäisen Jeesuksen seuraajan elämään kuuluu apostolien opetus, seurakuntayhteys, ehtoollinen ja rukous. Ihmeet ja tunnusteot kertovat seurakunnan luonteesta: se ei ole vain ihmisten yhteisö, vaan yliluonnollisen kohtaamispaikka. Jumalan antama uusi elämä koskettaa väistämättä ajankäytön lisäksi myös suhdetta omaisuuteen. Jumalan ylistäminen on itsestään selvää. Seurakunnan uudistukseen kuuluu aina ulospäin suuntautuminen, niiden etsiminen, jotka eivät vielä ole Jumalan rakkaudesta vakuuttuneet.

 

Merkille pantavaa on vilpittömyys ja riemullisuus. Silloin kun Apostolisen tekojen malli tuntuu iloiselta tavoitteelta ja etuoikeudelta, on mielestäni kyse Pyhän Hengen työstä. Kun tuota mallia ei haluta pitää tavoitteena, ollaan menossa johonkin muuhun kuin Jumalan tahdon suuntaan. Toisaalta, jos seurakunnan uudistusta markkinoidaan kireänä, syyttävänä vaatimuksena, on sitäkään vaikeaa samaistaa Apostolien tekojen kohtaan.

 

Tasapainoinen kristillisyys lienee sitä, että elämme todeksi seurakunnassa kaikkia edellä mainittuja asioita, ei vain osaa niistä. Jos joku osa-alue puuttuu, on hyvä yrittää saada sekin mukaan.

 

Tasapainoista kristillisyyttä eletään todeksi, se ei ole vain keskustelun tai ajattelun kohde. Siksi jokaisen kristityn on hyvä osallistua säännöllisesti paikallisen kristillisen yhteisön elämään ja omalta osaltaan huolehtia siitä, että tasapaino voisi toteutua.

 

Jukka Jämsén
pastori, Jyväskylä



Kommentoi tätä kirjoitusta



Hengen uudistus kirkossamme ry Simotuntie 13 33480 Ylöjärvi