Kuten sanotaan, paljolla kirjain tekemisellä ei ole loppua. Varsinkin karismaattisuudesta, Pyhästä Hengestä ja parantamisesta on ilmestynyt viime aikoina monia hyviä teoksia. Itse olen käyttänyt hartauskirjana viime aikoina E.W. Pakkalan kotien hartauskirjaa Iankaikkinen elämä.
Herätysliikkeestä ja taustasta riippumatta Pyhän Hengen johdatuksessa lukiessaan Raamattua päätyy usein samaan lopputulokseen. Seuraavassa tekstiä vuodelta 1937:
”Hän otti päällensä meidän sairautemme ja kantoi meidän tautimme” Matt. 8:17
Jeesus oli lopettanut päivän työnsä. Mutta vielä illankin tultua tuotiin hänen luokseen monia avuntarvitsijoita. Silminnäkijä kertoo, että hän paransi kaikki sairaat. Kun tämä silminnäkijä, Matteus, myöhemmin panee paperille näitä näkemiään, Pyhä Henki tuo hänen mieleensä profeetan sanat: jotta toteutuisi, mitä on puhuttu profetta Jesajan kautta, joka sanoo: Hän otti päällensä meidän sairautemme ja kantoi tautimme. Tässä yhteydessä, missä nämä sanat ovat Raamatussamme, käy riidattomasti ilmi, ettei kysymys ole vain henkisistä raihnauksista, vaan todellisista ruumiillisista sairauksista ja tuskista. Jumalan menettelytapoihin kuuluu, että hän sairastapausten kautta panee rajat elämällemme lihan mukaan. On parempi, että ruumis on sairas ja kärsimyksissä jonkin aikaa, kuin että sen jäseniä käytettäisiin synnin palvelukseen tai itsekkääseen elämään. Mutta Jumalalla ei ole mitään iloa siitä, että hänen omansa kärsivät ruumiillisen taudin kourissa. Ruumiskin on Herraa varten ja Herra ruumista varten. Ristiinnaulittu ja ylösnoussut Jeesus ei ole ainoastaan sielun lääkäri, vaan ruumiinkin parantaja. Kukapa tahtoisi sitoa hänen parantajavoimiaan, joilla hän kaikki sairaat paransi, johonkin määrättyyn aikaan tai paikkaan. Mitä tapahtui aikoja sitten Palestiinassa, voi vielä tapahtua Suomessa. On selvää, että Jumalan lasten tie kulkee kärsimysten kautta. Se on Jumalan tahto. Mutta hänen tahtonsa on myös, että uskon rukous parantaa sairaan. Kärsimys ja ruumiillinen sairaus saattavat olla kaksi eri asiaa. Tämä Jaakobin usko ei ole joka miehen. Mutta tässä on muistettava Herran omaa lupausta jäähyväispuheessaan mm. Jaakobille. Tähän asti ette ole anoneet mitään minun nimessäni, anokaa niin saatte, jotta ilonne olisi täydellinen.
Marko Huhtala
29.6.2011 klo 10:07:16
Jumalalle on edelleen kaikki mahdollista kirjoittaa
Minä uskon, että Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Jumalalle on kaikki mahdollista myös meidän luterilaisessa kirkossa. Hän odottaa edelleen, että etsimme päivittäin ensin häntä ja sen jälkeen saamme kaiken sen mitä päivittäiseen elämäämme tarvitsemme. Saamme kokea, että Herra antaa meille meidän jokapäiväisen leipämme. Herra haluaa olla ensimmäisenä meidän elämässämme. Hänelle ei kelpaa toinen eikä kolmas sija. Hän haluaa olla ensimmäinen, elikä kultamitalli meidän maallisessa elämässä ja sen valinnoissa. nimimerkki: Jumalalle on kaikki mahdollista