Mistä kiitämme ja kiitämmekö?

 

Tarkkaillessani meitä kristittyjä olen tehnyt kiinnostavan havainnon, joka on herättänyt paljon ajatuksia ja kysymyksiä. Kysymys on Jumalan kiittämisestä tai oikeastaan siitä mistä ja miten kiitämme vai kiitämmekö.

 

Ymmärrän kiittämisen helposti silloin, kun meille tai läheisillemme tapahtuu asioita, jotka ilahduttavat meitä. Hyviä asioita, jotka saavat meidät puhkeamaan kiitokseen Jumalan hyvyydestä.

 

Koemme, että Hänen mielisuosionsa on yllämme ja rukouksiimme on vastattu.

 

Joskus havahdun siihen, että vaikka elämäämme ympäröi valtavasti pieniä ja suuria siunauksia (esim. ruoka, koti, terveys, puhdas ilma ja vesi ja sananvapaus jne.) saatamme valittaa ja olla tyytymättömiä. Näemme vain sen, mitä meillä ei ole ja unohdamme kiittää siitä mitä meillä on.

Mutta minua hämmentää kun kuvaan astuvat asiat, joita meistä kukaan ei toivota tervetulleeksi, joita emme tahdo elämäämme ja joiden ajatteleminenkin herättää pelkoa. Ne, jotka saavat rukouselämämme aktivoitumaan ja saa meidät huutamaan Jumalan puoleen: "Armahda - auta.”

 

Samalla kyselemme: "Miksi Jumala ".

 

Saatamme jopa kysellä: "Mitä pahaa olen tehnyt että Jumala minua näin rankaisee ?"

 

Tämä on hyvin inhimillistä ja ymmärrettävää. Vaikea on kuitenkin ymmärtää ihmisiä, jotka käyttäytyvät koettelemusten tullen hyvin eri tavalla.

 

Luin juuri parin Jumalan lapsen sanoja ihmetellen "Kiitän Jumalaa vajavaisuuksistani, sillä niiden kautta ole löytänyt itseni, työni ja Jumalan" (Helen Keller).

 

Tai Charles H. Spurgeon: "Ano Jumalalta armoa, että kykenisit näkemään Jumalan käden kaikissa koettelemuksissa, ja  sitten armoa alistua niihin. Eikä pelkästään alistua, vaan tyytyä niihin ja iloita niistä...”

 

Jos tähän pääsemme, huolemme loppuvat tavallisesti siihen.

 

Mieleeni nousee rovasti Päivö Parviainen, joka onnellisen oloisena kädet ristissä sanoi: "Kiitos rakas Jeesus tästä silmänpohjanrappeutumasta".

Ilmeiseltä vaikuttaa, että näiden ihmisten persoonasta säteilee iloa, rakkautta ja myötätuntoa. Vaikuttaa myös siltä, ettei heidän elämässään pelolla ole sijaa.

 

Raamattua tutkittuani olen löytänyt myös Paavalin sanat 2. Korinttolaiskirjeessä 9-10: ”Ja hän sanoi minulle: "Minun armossani on sinulle kyllin, sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa. Sen tähden minä mieluummin kerskaan heikkoudestani että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan. Sen tähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden sillä kun olen heikko silloin minä olen väkevä.”

 

Jaakob jatkaa omassa kirjeessään: "Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona kun jouduttu moninaisiin kiusauksiin, tietäen, että teidän uskonne kestävyys koettelemuksissa saa aikaan kärsivällisyyttä. Ja kärsivällisyys tuottakoon täydellisen teon, että te olisitte täydelliset ja eheät ettekä missään puuttuvaiset.”

 

Tämä kehotus kiittää kaikesta ja juuri siitä koettelemuksesta tuntuu lähes pilkkaavan sitä totuutta, että Jumala on rakkaus ja että hänen tahtonsa meitä kohtaan on aina hyvä.

 

Kuitenkin aavistan sisimmässäni, että tähän kätkeytyy joku Jumalan salaisuus. Olen siitä todella kiinnostunut.

 

Ymmärrän tästä vielä hyvin vähän ja olen matkalla sen sisäistämiseen. Jos tämä herättää sinussa kiinnostusta niin avainjae saattaa olla Psalmien 50:23. "Joka kiitosta uhraa, se kunnioittaa minua, joka ottaa tiestänsä vaarin sen minä annan nähdä Jumalan autuuden".

 

Heljä Markkula



Kommentoi tätä kirjoitusta

Kommentit

19.3.2011 klo 10:21:05
Hilu kirjoittaa

Kiitos Heljä kirjoituksestasi. Saamme aina tietenkin myös huutaa Herra - armahda, mutta kiitos on hyvin keskeinen asia kristillisyydessämme. Haluaisin tuoda esiin Fil.4:4-8. Tämä Raamatun paikka on itselleni tullut hyvin tärkeäksi vuosien varrella. Iloitkaamme ja kiittäkäämme. Herralla on todella hyvä tahto meitä lapsiaan kohtaan.


13.3.2011 klo 14:57:02
Anna-Liisa Ventola kirjoittaa

Kiitos, että annoit ajattelemisen aihetta. Psalmin tallennan.




Hengen uudistus kirkossamme ry Simotuntie 13 33480 Ylöjärvi