Medialle mieleinen karismaattisuus  


 

Kotimaan kestotilaajia ilahdutettiin taas varsin mainiolla Suola-liitteellä. Tällä kertaa informaatiota jaettiin herätysliikkeistä. Odotin mielenkiinnolla
mitä karismaattisuudesta kerrottaisiin.

 

 

Positiivista tällä kertaa oli se, että karismaattisuus oli mukana. Liite lupaili kirjoituksia kirkon herätysliikkeistä. Tässä kohtaa lupaus petettiin ainakin karismaattisuuden kohdalla.

 

Kirkollinen media haluaa nähdä karismaattisuuden ainoastaan kirkosta lähteneenä ääriliikkeenä, jolla on ainoastaan huonoa annettavaa. Pieni laatikkoteksti oli kuitenkin kertomassa, että on liikkeitä jotka ovat pysyneet kirkossa, mutta tekstistä sai sen kuvan, että tämä kehitys kuului 70-ja-80 luvuille.

 

Itseäni harmittaa se, että kukaan ei koskaan kysy tai ota selvää. On vain se kuohu joka näkyy päällepäin. Tällä osaltaan vahvistetaan karismaattisuuden mielikuvaa ihmisten silmissä. Pääosan saa skandaalit, kaatumiset, sielullisuus jne.

 

Missä sitten on se karismaattisuus jota itse koen edustavani. Hengen uudistus on tehnyt työtä 30- vuotta. Kymmenissä seurakunnissa on aktiivinen rukousiltojen liike, aktiivista rukoustoimintaa, koulutusta. Meillä on pilottiseurakuntatoimintaa, uusia messuyhteisöjä, kirkonrakentajien foorumi jne.

 

Olen tuiki tavallinen seurakuntapappi, joka rukoilee seurakuntalaistensa puolesta, kuuntelee, kastaa, siunaa hautaan, vihkii, saarnaa ja tässä kaikessa ihan tavallisessa työssä oleellisena osana on usko siihen, että Jumalan lahjat kuuluvat käyttöön ja ovat eläviä ja toimivia.

 

Tämä on tietysti kirkollisessa mediassa pelottava asia. Varottelu ja skandaalikäryisyys ja amerikkalaiset ääri-ilmiöt ovat mehukkaampia kuin se, jos tämä kuuluisi kirkon arkipäivään ja kaikkeen sen elämään.

 

Marko Huhtala

 



Kommentoi tätä kirjoitusta



Hengen uudistus kirkossamme ry Simotuntie 13 33480 Ylöjärvi