Kirkon jumalanpalveluselämän koulutus tienhaarassa!

Vuodenvaihteessa 2011-2012  jää eläkkeelle kaksi rovastia, jotka ovat kolmenkymmenen vuoden ajan viitoittaneet kirkkomme jumalanpalveluskoulutuksen suunnan.

 

Rovasti Kai Vahtola on toiminut vuodesta 1979 Kirkon jumalanpalvelus- ja musiikkitoiminnan keskuksen KJMK:n pääsihteerinä. Tehtävä on pysynyt päällisin puolin samana, vaikka nimike muuttui välillä Kirkkohallituksen toiminnallisen osaston Jumalanpalveluselämä ja musiikkitoiminta KJM:n johtajaksi.

 

Rovasti Osmo Vatanen toimi ensin Kirkon Koulutuskeskuksen kirkkomusiikin kouluttajana 1979-2000 ja sitten jumalanpalveluskouluttajana vuodesta 2000.

 

Kummallakin on ansionsa, samoin kuin puutteensa – niin kuin meillä kaikilla.

 

Vaikka kirkon jumalanpalveluselämään vaikuttavat luonnollisesti seurakuntien työntekijöiden peruskoulutuslaitokset ja tuomiokapitulit, ei näiden kahden herran ohittaminen ole ollut käytännössä mahdollista. Heidän vaikutuksensa myös käsikirjauudistukseen vuonna 2000 oli aivan olennainen.

 

Ensi vuoden puolella aloittavat heidän seuraajansa. Vahtolan seuraaja saa johdettavakseen myös kirkon yhteiskuntasuhteet, kun osaston nimeksi tulee Kirkon jumalanpalvelus ja yhteiskunta KJY. Vatasen seuraaja jatkaa samoissa tehtävissä kuin edeltäjänsä.

 

Nyt on siis tuhannen taalan paikka. Jos kirkon jumalanpalveluselämä on tällä hetkellä rikasta, yhteisöllistä ja laadukasta, valittakoon heille samanlaisen koulutuslinjan edustajat seuraajiksi.  Mutta jos heidän edustamansa linja ei ole saanut kirkon jumalanpalveluselämää kehittymään siihen suuntaan kuin on tarve, niin valittakoon uuden linjan edustajat heille seuraajiksi. Näin yksinkertaista se on.

 

Nämä valinnat kertovat suoraan, mitä kirkon päättäjät ajattelevat jumalanpalveluselämän tilasta. Nyt on rukouksen paikka, että tapahtuisi Herran tahto!

 

Heikki Toivio

Forssan kappalainen



Kommentoi tätä kirjoitusta

Kommentit

4.5.2012 klo 09:36:41
kirjoittaa

Pirullinen kirjoitus!





Hengen uudistus kirkossamme ry Simotuntie 13 33480 Ylöjärvi