Kirkko hajoaa! parkaisi Pessimisti. Ihmisyys esiin! kiekaisi Humanisti. Raamattu kunniaan! mörähti Teologi. Ahjossa kulta puhdistetaan, veisasi etupenkin Mummo. Rahat loppuvat, valitti Talousvastaava.
Suomen luterilainen kirkko ei liene saanut koskaan sellaista julkisuutta kuin viime viikkojen keskustelujen myötä. Julkisuus on ollut pääosin kriittistä. Media on kritisoinut kirkkoa, liberaalit konservatiiveja, eksegeetit dogmaatikkoja, maallikot pappeja...
Kaikilla on ollut jotakin sanottavaa kirkosta.
Syvimmiltään kyse on raamattunäkemyksestä. Toisille Raamattu on ollut tarkempi sanamuodoiltaan, toiset sijoittavat sen laajempaan aikalaiskokonaisuuteen.
Pitäisikö tästä nyt sitten olla suruissaan, kun kritisoidaan, väitellään, vähätelläänkin? Totta on, että tyylipisteitä ei aivan kaikesta voi antaa, mutta kuitenkin: eikö ole hyvä, että kerrankin keskustellaan myös Raamatusta.
Ja kysellään.
Raamattu itse kehottaa näin: "Pyhittäkää Herra Kristus sydämessänne ja olkaa aina valmiit antamaan vastaus jokaiselle, joka kysyy, mihin teidän toivonne perustuu." (1 Piet. 3:15).
Ja niin kriisi kääntyy mahdollisuudeksi!
Thorleif Johansson
26.9.2011 klo 13:54:10
Askos kirjoittaa
Kirjoitusvirhe edellisessä kommentissani.
Minun piti kirjoittaa: "paikallisesta yksiköstä", joka tietysti on ajallinenkin.
26.9.2011 klo 13:50:50
Askos kirjoittaa
Oletko tai ollaanko huolissaan Jumalan Seurakunnan ajallisesta yksiköstä vai universaalisesta Kristuksen Ruumiista.
Tätä aikaa varten Paavalin kautta, muunmuassa, on annettu paikallisseurakuntamalli, joka muodostuu Pyhästä Hengestä uudestisyntyneistä, jotka esimerkiksi helluntaiherätyksessä ovat sen jälkeen pyytäneet tulla kastetuiksi.
Vai puhutko Augustinuksen "perustamasta" sekalaisesta seurakunnasta, pellosta, jonka Jeesus määritteli maailmaksi.
Kysyn, koskaka kummastakin ei voida puhua yhtäaikaa ja koska toisen kanssa Seurakunnan Pää, Jeesus ei kommunikoi.